Alkulämmöt otettiin Satamasta Ipatin sivurinteessä, josta Mattilan tilan pihasta kaivon päältä käytiin jaloittelemassa kisan kartat. Onnistuin kompastumaan kaivon pumpun sähköjohtoon. Lupaavasti alkoi seikkailu... Alamajalle alamäkeä "lasketeltuamme" loikattiin molemmat inkkarit kanoottiin ja lähdettiin pärskimään kohti kaakkoa ja pitkulaista Purjesaarta. Matkalla noukittiin jo yksi rasti pikkuisesta saaresta. Isosta aallokosta ei voinut valittaa, ei myöskään maisemista, pilvisestä päivästä huolimatta.
Purjesaaren päässä parkkeerattiin kanootti ja napattiin mukana olleet uimapatjat kainaloon. Juostiin ja uimapatjailtiin arviolta 4 - 5 km pituinen saarijono Pärnälahteen. Vesi tuntui lämpimältä ja matka taittui muutenkin mukavasti. Upouudet uimarukkaset antoivat tehoja molskintaan, mutta vaikeuttivat tankkausta eli mustikansyöntiä. Loppupuolella pientä hapotusta oli havaittavissa myös hartioissa. (Jos kisamestarit olisivat laittaneet alkuperäisen suunnitelman mukaiset 3 km uimapatjailottelua, oltaisiin luultavasti vieläkin järvellä.)
 |
| Kuva: Mika Okkonen |
Viimeisen rantautumisen jälkeen puukotimme raa'asti Maksimakasiinin vitosen patjat satunnaisilla kepukoilla. Nämä kun oli kuljetettavana maaliin saakka mukana ja seuraava kulkuväline oli polkupyörä. Venttiilin kautta tyhjentämiseen olisi kulunut pieni ikuisuus. Köytin rutatun patjan fillarin runkoon liinalla ja sitten lähdettiin takaisin pohjoista kohti. Heti ensimmäiseltä pyörärastilta jalkaannuttiin ja mentiin maan alle, kiven sisään eli lohkareluolaan etsimään muutamaa rastia. Seurasi vartti survoutumista pimeisiin koloihin, kiipeilyä, heittäytymisiä ja vääntäytymistä. Ainutlaatuinen paikka!
Luolalta pyöräily jatkui Paimenvaaralle, jossa yksi rasti oli ripoteltu Paimenpolun varrelle. Mukava muutamien kilometrien jalkamäkilenkki katkaisi sopivasti mäkipyöräilyä. Sitten taas ajeltiin. Reitinvalinnat osuivat nappiin ja kaksi seuraavaa rastia löytyi mukavasti. Tämä huolimatta siitä, että ensimmäiselle mennessä arvottiin oikeita uria ja toiselle mennessä lähdettiin rastinhakuun epätasaiseen maastoon pyöräkengissä ja ilman karttaa.
Paluumatkalla Alamajalle arvuuteltiin, mikä olisi viimeinen tehtävä ennen maalia. Veikkauksena oli uinti (pelastusliivit oli edelleen päällä) ja Kolin huipulle kiipeäminen. No, saimme molemmat. Ensin kiivettiin luontopolkua 2,5 km Hotellin nurkalta lähtevälle hissiasemalle. Tässä vaiheessa hieman jo jalat vinkuivat. Päästiin melkein Vaarojen Maraton -tunnelmaan. Ylhäältä laskettiin sitten laskettelurinnettä pitkin hissin ala-asemalle. Yllättävän jyrkkä ja pitkä. Miten sitä ei talvella huomaa? Sitten juostiin tietä pitkin maaliin, jossa saatiin siis tehvä vielä pieni virkistävä uimalenkki vesitrampoliinin ympäri. Aikaa koko leikkiin joukkueeltamme Kurjilta kului noin 6 tuntia ja näin lyhemmässä kisassa pystyi pitämään vähän enemmän tehoja yllä. Voi kuinka meillä oli mukavaa!
Ursak Karsun sivuilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti