Sawo Rogaining

Savon Suunta järjesti eilen Joroisissa Rogaining-kisan. Tämä oli itselle ensimmäinen laatuaan, vaikka jotain pienempiä rogupätkiä on tullut juoksenneltua seikkailukisoissa. Osallistuttiin neljän hengen joukolla 8-tunnin sarjaan. Ideana oli siis leimata maastossa rasteja vapaavalintaisessa järjestyksessä niin paljon kuin tuohon aikaan ehtii. Rastipisteistä sai enemmän pisteitä, mitä kauempana ja vaikeampia ne olivat.

Kisa alkoi aamupäivällä yhdentoista aikaan. Tätä ennen oltiin tehty omasta mielestämme ihan kelvollinen reittisuunnitelma. Hankaluutena oli, että etenemisnopeutta oli vaikeaa etukäteen ennustaa johtuen osittain maastosta, osittain reissun pituudesta. Karttoja (1:20000) oli vain kaksi kappaletta ja ne todettiin huojentavan hyvälaatuisiksi.

Startin jälkeen lähdettiin ensin jolkuttelemaan maastoltaan haastavammalle kartalle, koska siellä vaikutti olevan enemmän pisteitä jaossa. Heti kolmas rasti olikin kunnon pusikon takana kiintopisteettömässä maastossa, jossa oli käytännössä edettävä suunnalla. Kaikkien hämmästykseksi tultiin rastille vallan suoraan. Käytännössä vedettiin tästä eteenpäinkin suurin osa rastiväleistä melko suoraan ja oikoen metsien kautta, ansiokkaiden suunnistajien ansiosta. Tieosuuttakin oli melko paljon ja niillä maastokenkien valinta nastareiden sijaan osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.

Ensimmäisellä kartalla oli muutamia melkoisen kosteita paikkoja, joissa eteneminen oli varsin hidasta. Leveitä ojia/kanavia oli myös. Niistä yksi ylitettiin tuon jorpakon yli kaatunutta puuta pitkin taiteillen ja yksi uimalla. Sinne jäi talviturkki. Näiden jälkeen satunnaiset sadekuurot ei enää tuntuneet juuri miltään.

Ensimmäisen kartan loppupuolella saatiin muutaman kilometrin ajaksi joukkueeseen vahvistusta, kun iloinen pystykorva liittyi joukkoommme. Koira oli ihan tohkeissaan jolkutellessaan ja loikkiessaan kanssamme metsässä :) Kartan loppupuolella oli sitten kilometrikaupalla tiejuoksua, joka tuntui kieltämättä aika puuduttavalta.

Huoltopisteessä oltiin noin viiden tunnin kohdalla. Olo oli kohtuullinen, mutta nälkä huijasi vetäisemään vähän liian paljon pöperöä kupuun ja sitä kaduin sitten loppumatkan... Toisella kartalla oli melko paljon tietä juostavaksi, reitillä joka sitten valittiin lopulta kuljettavaksi. Käytännössä reitinvalinta vahvistui vasta matkanvarrella, koska maaliin oli ehdittävä alle 8 tunnin sakkopisteiden/hylkäämisen uhalla. Tässä maastossa tavattiin myös yksi "kyyrme", joka ei kuitenkaan meitä syönyt.

Pientä väsymyksen aiheuttamaa haparointia oli loppumatkalla havaittavissa, mutta onneksi hoksattiin vielä tehdä yksi pieni koukku lopussa ja hakea ne pisteet, joilla noustiin viidenneltä sijalta neljänneksi kokonaiskilpailussa, kahdestatoista 8-tunnin joukkueesta. Maalissa oltiin 7,5-tunnin aikaan, 51,8 km jälkeen ja omalta osalta ainakin melkoisen poikkinaisena, mutta yhtä hienoa kokemusta rikkaampana!

Suunnistusta, suunnistusta.

Metsää on rämmitty tänä keväänä kompassi kourassa etelässä, lännessä ja idässä. Jotenkin sitä kai kuvittelee, että tässä hommassa voisi kehittyä...;) Tähänastiset saavutukset tosin on parhaillaankin keskinkertaisia. Sen verran kuitenkin pohjia on tullut, että uskaltauduttiin SM-erikoispitkälle Ilomantsiin. Pääsyynä lähtöön oli juuri se, että kisat oli omilla huudeilla ja nimenomaan Ilomantsissa, joka on erämaamaisuudessaan vallan kiehtova paikka.

Erikoispitkä oli siis asumattomilla kankailla Koitereen luoteiskulmalla. Pääasiassa maasto oli polutonta, mutta muutama tie halkoi aluetta. Kovin runsain mitoin niitä ei kuitenkaan voinut hyödyntää tai ei tullut hyödynnettyä. D21-sarjan alussa oli kaksi 3,3-3,4 km pitkää hajontalenkkiä, joista ensimmäisellä tuli se kisan iso pummi, kun tipahdin kartalta. Lopulta rasti löytyi ja seuraava hajontalenkki sujui paremmin, vaikka mittakaavan kanssa oli välilä vähän hankalaa. Tämän jälkeen oli siirtyminen 10,7 km kartalle, jossa oli pitkät, jopa yli 4 km, välimatkat rastien välillä. Tässä vaiheessa suunnistus oli aika yksinäistä, välillä ei näkynyt pitkiin aikoihin edes ketään risteävää, sen verran oli lääniä juoksennella.

Parin tunnin kohdalla tapasin rastilla käärmeen, jonka "ansiosta" vetäisin seuraavalle rastille pienen kiertolenkin kautta. Onneksi sentään kerkesin leimata ennenkuin huomasin kaverin, niin sain sentään tuloksen kisasta. Kolmen tunnin paikkeilla sitten parinkymmenen asteen lämpötila alkoi näkyä nestehukkana - ajatus ja jalat alkoi tahmoa. Onneksi sentään jonkinlainen ajattelu- ja liikuntakyky säilyi maaliin asti ja olo helpotti kun pääsi kisakeskukseen litkimään vettä ja palautusjuomaa. Maasto oli kyllä ison osan reissusta aika raskasta tallattavaa niin muodoiltaan kuin kasvillisuudeltaan ja kokonaisuudessaan kisan jälkeen oli todella löylytetty olo. Sinänsä siis hieno kokemus, vaikka tuntuisi että vähän parempaankin olisi pitänyt pystyä...