tag:blogger.com,1999:blog-28379404181837893422024-03-13T21:03:06.830-07:00Tossu syönnilläänSeikkailua, suunnistusta ja reippailua.Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.comBlogger25125tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-80723245438945108372013-01-05T07:39:00.000-08:002013-01-05T07:51:09.168-08:00Koilliskairan kulmia kurkkimassa<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<br />
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kaamos kutsui jälleen luokseen pohjoiseen. Mukaan lähti eräsukset,
lumekengät, latusukset sekä pari kaveria. Tarkoituksena oli tehdä vuokramökkiä
tukikohtana käyttäen erilaisia retkiä UKK-kansallispuistoon ja muutenkin
Saariselän alueella.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ensimmäisenä päivänä pakkanen paukkui nurkissa, joten
keskityimme muonitukseen, eräretken suunnitteluun sekä toisen reissukaverin
uusien eräsuksien irti olevien siteiden käsittämättömältä vaikuttavaan
kiinnitykseen tutustumiseen. Siteitä muokattiin ensin pihdellä ja kun siitä ei
ollut hyötyä, hieman myöhemmin niitä koetettiin saada paikoilleen kirveen hamaran
avulla. Ei onnistunut. Lopulta joku keksi soittaa Helsingin Partioaittaan,
josta sitten kerrottiin tekniikka, jolla siteet saa paikoilleen ilman väkivaltaa.
Ensimmäinen haaste voitettu! </span><br />
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8Sq-ovmZlGqeTBuIbQ4Oke8q6okiaemoNurXXFoGe8kSkrAI64rLNY9jsd-hyHSi5l3UKCCCgo6jFw1-cfAOhgQRIPI7xl1mTkvUvaNqGKv0R84FsyN6Z-JVxkxA7sExqabNErORFwNwV/s1600/20121231_162712.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8Sq-ovmZlGqeTBuIbQ4Oke8q6okiaemoNurXXFoGe8kSkrAI64rLNY9jsd-hyHSi5l3UKCCCgo6jFw1-cfAOhgQRIPI7xl1mTkvUvaNqGKv0R84FsyN6Z-JVxkxA7sExqabNErORFwNwV/s320/20121231_162712.jpg" width="320" /></a><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br />
Kahden seuraavan päivän reitiksi valittiin noin 15 km
mittainen taival Kiilopäästä Suomunruoktun autiotuvalle ja takaisin. Seuraavana
aamuna olimme reput ja ahkio pakattuna lähtökuopissa, kun mökin lähteen vesi
päätti tehdä suursiivouksen sisuksissani. Jäin sohvalle tästä toipumaan kun
toiset lähtivät kaupalle pulloveden ostoon. Sen voimalla nousin onneksi pian
jalkeilleni ja aloimme suunnittelemaan uutta, lyhempää reittiä päivälle
valoisten tuntien huvetessa.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Snellmanin maja löydettiin kartalta puiston pohjoispäästä ja
sinne olisi vain 4 km hiihtomatka parkkipaikalta. Autoon ja menoksi. Noin 30 km
ajon jälkeen päädyimme keskelle metsää paikkaan, jonka massiivisessa betoniportissa
luki ”white hell”. Ilmeisesti kyseessä oli Nokian renkaiden arktinen
testausrata. Samaan paikkaan loppui myös aurattu tie. Parkkipaikalle olisi
ollut vielä 10 km matkaa, joten pysäytimme auton ja otimme taas kartan esille.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Lyhyen kaamospäivän hämärtyessä suuntasimme keulan kohti
Kiilopäätä tarkoitusena palata suunnitelmaan A, koska muita tieverkoston
lähietäisyydellä olevia tupia ei puistossa ole. Kiilopäällä saimme jo virittää
otsalamput päähän ennen matkaan lähtöä. Pian huomasimme, että sää oli tuulinen,
vastatuulinen. Vastaan tuli myös muutama lumikenkäretkeilijä. Viikon olivat
puistossa kenkäilleet ja kehottivat meitä jäämään noin 4 km päässä olevalle
Niilanpään porokämpälle juuri tuon tuulen takia.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Edettyämme kaksi kolmasosaa Niilanpään reitistä aloimme nousta
avotunturin puolelle. Samalla tuulen voima moninkertaistui. Lunta tuli terävinä
pisaroina suoraan vastaan valtavalla nopeudella. Tuntui kuin pieniä neuloja
olisi kasvoihin pistelty. Näkyvyys oli surkea hyvistä lampuista huolimatta,
joten pyörittelimme päitä kuin pöllöt löytääksemme seuraavat reittimerkin kun
edellinen oli jäänyt taakse. Suoraan tuulen suuntaan katsominen oli mahdotonta
ja vähitellen ripsiin alkoi muodostua jääpalloja, joita oli sitten välillä
sulateltava käsillä. Suojalasit olisi olleet ihan jees.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfKtWvjk0XcusH2jOH2vT4gJto8pImF45mDpGFkH_y8SfBVVu3wNsbHf3WhhBwv6mUO3GnQuyLkN6bPfrR9Y2OH25pQ2OFDDmu46Molwk8ktzWI395TJtpWSuctC9-vlEBwpPfmRP0IdRh/s1600/PC300201.JPG" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfKtWvjk0XcusH2jOH2vT4gJto8pImF45mDpGFkH_y8SfBVVu3wNsbHf3WhhBwv6mUO3GnQuyLkN6bPfrR9Y2OH25pQ2OFDDmu46Molwk8ktzWI395TJtpWSuctC9-vlEBwpPfmRP0IdRh/s320/PC300201.JPG" width="320" /></a><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Saimme kulutettua viimeisen puolentoista kilometrin matkaan
tunnin, vaikka väänsimme voimalla tuulta vastaan. Sitten löytyi kyltti ”Niilapää”.
Ongelma oli vain se, että tupaa ei näkynyt. Lähdimme haravoimaan maastoa.
Jossain etempänä keikkui jokin pieni valo. Se kuitenkin liikkui. Ilmeisesti
joku muukin etsi tupaa. Tässä vaiheessa tuisku ”söi” kaverin toisen rukkasen,
joka oli hetken hangella säätötoimenpiteiden takia. Onneksi repusta löytyi
varahanskat. Samoihin aikoihin haistoimme savun ja tiesimme suunnata kohti ylätuulta
ja kohta edessä alkoi häämöttää rakennuksen ääriviivat.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj81lOXXZMmHJLDhJCPmmIY6eBOrdlxLJtjJCAaJTVhDeKIwIUUCMwh_oJ1OXcP-Eqpr9vrSypJr92Zta6ENLv6V3bI22x7M7Fhd8A9w3lYJ3PHOOQNq-YF93eU9CQEIm8D_5nZTRNL8AKF/s1600/20130102_114722.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj81lOXXZMmHJLDhJCPmmIY6eBOrdlxLJtjJCAaJTVhDeKIwIUUCMwh_oJ1OXcP-Eqpr9vrSypJr92Zta6ENLv6V3bI22x7M7Fhd8A9w3lYJ3PHOOQNq-YF93eU9CQEIm8D_5nZTRNL8AKF/s320/20130102_114722.jpg" width="240" /></a><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Porotupa on pieni, yleensä vain päiväretkeläisten käytössä.
Sisältä löytyi kuitenkin kolme raavasta miestä kalsareissaan. Olivat tulleet jo
päivänvalon aikaan, mutta silloinkin oli näkyvyys ollut sen verran heikko, että
matka oli katkennut tuonne. Itsekään emme matkan jatkoa Suomunruoktulle
sattuneesta syystä enää harkinneet. Seitsämän hengen majoittuminen pieneen
koppiin tuntui huonommalta idealta kuin tunturia alas lasketteleminen
myötätuulen antaessa vauhtia. Paluumatkaa ennen kävimme kuitenkin vielä
tutustumassa tuulitunnelihuusseihin. Tuulen voima voitti gravitaation mitä tuli
Serloihin. Ne leijalivat huussin ilmatilassa vallattomina. Onneksi kaikki muu
pysyi kuitenkin siellä missä pitääkin!</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Pari seuraavaa päivää hiihdimme ja lumikenkäilimme
Saariselän valmiilla laduilla. Ainoastaan ladulle pääseminen mökiltä metsän
läpi oikaisten oli hieman työlästä. Vaihtoehtona oli parisataa metriä upottavaa
umpihankea tai jyrkkä mäki upottavassa umpihangessa. Parhaillaan tähän saatiin
kulumaan parikymmentä minuuttia, sillä latusukset eivät oikein pysy pinnalla.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3ThMZlm8MKLEDeGm1s9JSTadzpgsKyTCSwz35XuNiQu_0Z2OEH_pzVvWbJj9vElu3BNX1Eptyv7aWLF3kTbEhHnsZCB3BgbxRlvWAFR0VSZS1Q_iv5xcmruP3TR0JJPOct1YwcJaq2X9L/s1600/20130102_130922.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3ThMZlm8MKLEDeGm1s9JSTadzpgsKyTCSwz35XuNiQu_0Z2OEH_pzVvWbJj9vElu3BNX1Eptyv7aWLF3kTbEhHnsZCB3BgbxRlvWAFR0VSZS1Q_iv5xcmruP3TR0JJPOct1YwcJaq2X9L/s320/20130102_130922.jpg" width="320" /></a><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Lopulta päivämme kuitenkin koitti ja lähdimme uuteen yritykseen
kohti Suomunruoktun läheisyydessä olevaa Tammukkalammen kammia. Tällä kertaa
päivän valjetessa kymmenen aikoihin olimme Kiilopään parkkiksella purkamassa
lastia. Porokämpän saavutimme hyvässä säässä tunnissa. Siitä matka jatkui
pienen tauon jälkeen kohti Niilanpään eteläpuolella olevaa huippua, josta
aukesi hulppeat maisemat Koilliskairaan. Kyllä kannatti lähteä! Lisäksi edessä
oli piiiitkä ja herkullinen laskuosuus kohti toista taukopaikkaa, Suomunlatvan
laavua.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaua0fWPOBPJYCbkhgGhFAt1xnccFOSRZzRw-cDFur_0KReKPomenJ3Y2JKDVoOSdkAiji83qj1ip1-XwIgtWyogwoKvYbeOsqpVBaAM0xJFgDx6NM7or-L5zUoF9SoS422nmu-nCJF-Qp/s1600/20130103_124857.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaua0fWPOBPJYCbkhgGhFAt1xnccFOSRZzRw-cDFur_0KReKPomenJ3Y2JKDVoOSdkAiji83qj1ip1-XwIgtWyogwoKvYbeOsqpVBaAM0xJFgDx6NM7or-L5zUoF9SoS422nmu-nCJF-Qp/s320/20130103_124857.jpg" width="240" /></a><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Laavulla kelkkaili puiston työntekijöitä
vessantyhjennysreissullaan. Olivat sitä mieltä, että Tammukkalammelle mennessä
on pahoja kuruja, joihin ei ole kelkallakaan menemistä. Päätimme siis yrittää
sinne pidempää kesäreittiä pitkin. Vielä oli kuitenkin edessä reilun tunnin
hiihto Suomunruoktulle. Sinne saavuimme puoli neljän aikoihin ja pian
jatkoimmekin jo eteenpäin. Moottorikelkkaura loppui noin puolen kilometrin
päässä tästä ja pimeän laskeutuessa lähdimme kohti neljän kilometrin
umpihankiosuutta. Avasin uraa ja etsin reitin yli muutaman sulan ojan ja pienen
joen. Jatkoimme vielä hetken metsässä syvässä ja upottavassa lumessa
tamppaamista, kunnes totesimmen vauhdin olevan noin kilometri tunnissa. Itsesuojeluvaisto
voitti ja palasimme Suomunruoktun siistiin ja tilavaan tupaan yöpymään.
Seuraavana päivänä palasimme lähtöpisteeseen lauhassa kelissä ja todella hyvässä
luistossa. Tunturissa hanki kantoi, joten laskeminen oli hupia kerrassaan.</span></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUO_qTyT1LBkyC8_j14nLGSJiAH2-FRCsT10gAon3kUko5pfb4B1ZjDVT3Ny9MLaAxp79PnZVjeSD-dyTd8hWIJ1LwrtvUr1Z50pmwtscO9yykj5lrZfk_scvCopl9uLKGkDXA6hNhoqRZ/s1600/20130103_124711.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"></span></a></div>
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11pt; line-height: 115%;"><span style="font-size: 11pt; line-height: 115%;"><br /></span></span>
<span style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 11pt; line-height: 115%;">
Jos joskus vielä tuonne nurkille lähtee talvella
eräilemään, niin paras tiedonlähde ajetuista reiteistä on paikan päällä puiston
työntekijöillä. Muualta tietoa oli ainakin meidän vaikeaa saada. Toinen
vaihtoehto on hyödyntää kovakuorisia avotunturien lakia etenemiseen.
Upottavalla hangella myös lumikengät voivat olla suksia näppärämmät
etenemisvälineet. Tosin laskujen ilot jää silloin kokematta. Varovainen saa
kuitenkin talvella olla eksymis- ja paleltumisriskin takia eli säitä ja lumisia
olosuhteita on syytä kunnioittaa. Niiden ja oman kunnon ehdoilla tunturissa
eräily on kuitenkin hieno tapa nauttia luonnon rauhasta.</span><br />
Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-12696643698082669882012-08-11T12:16:00.001-07:002012-08-11T12:16:13.051-07:00Hyvä fiilis fledassa, kunnon kondis kropassaOtsikon mukaista tarjosi tänään Karsun Ursak-seikkailukisa, alias Vaarojen Pielinen. Mukana oli kymmenkunta 2-3 hengen joukkuetta ja tapahtumakeskuksena Kolin sataman Alamaja. Kisa koostui juoksu-, melonta-, uimapatjailu-, pyöräily-, luolailu- ja uintipätkistä. Ja koko kattaus alle 8 tunnissa.<br />
<br />
Alkulämmöt otettiin Satamasta Ipatin sivurinteessä, josta Mattilan tilan pihasta kaivon päältä käytiin jaloittelemassa kisan kartat. Onnistuin kompastumaan kaivon pumpun sähköjohtoon. Lupaavasti alkoi seikkailu... Alamajalle alamäkeä "lasketeltuamme" loikattiin molemmat inkkarit kanoottiin ja lähdettiin pärskimään kohti kaakkoa ja pitkulaista Purjesaarta. Matkalla noukittiin jo yksi rasti pikkuisesta saaresta. Isosta aallokosta ei voinut valittaa, ei myöskään maisemista, pilvisestä päivästä huolimatta.<br />
<br />
Purjesaaren päässä parkkeerattiin kanootti ja napattiin mukana olleet uimapatjat kainaloon. Juostiin ja uimapatjailtiin arviolta 4 - 5 km pituinen saarijono Pärnälahteen. Vesi tuntui lämpimältä ja matka taittui muutenkin mukavasti. Upouudet uimarukkaset antoivat tehoja molskintaan, mutta vaikeuttivat tankkausta eli mustikansyöntiä. Loppupuolella pientä hapotusta oli havaittavissa myös hartioissa. (Jos kisamestarit olisivat laittaneet alkuperäisen suunnitelman mukaiset 3 km uimapatjailottelua, oltaisiin luultavasti vieläkin järvellä.)<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib2tCrbP-YKoxGEmbN44gwBS5Pb2ewqZ_ae11L_Fr707-dMilD1wb2mR20lXlbE-ClZvJomr2CGraPekh85uwFLIwWjlSeI_zwj8J6Ob_T0RoKoY9RFwbFjV81-Hr7Ol12EXm-6efivZbM/s1600/539074_363904543680310_1837379181_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib2tCrbP-YKoxGEmbN44gwBS5Pb2ewqZ_ae11L_Fr707-dMilD1wb2mR20lXlbE-ClZvJomr2CGraPekh85uwFLIwWjlSeI_zwj8J6Ob_T0RoKoY9RFwbFjV81-Hr7Ol12EXm-6efivZbM/s320/539074_363904543680310_1837379181_n.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Mika Okkonen</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Viimeisen rantautumisen jälkeen puukotimme raa'asti Maksimakasiinin vitosen patjat satunnaisilla kepukoilla. Nämä kun oli kuljetettavana maaliin saakka mukana ja seuraava kulkuväline oli polkupyörä. Venttiilin kautta tyhjentämiseen olisi kulunut pieni ikuisuus. Köytin rutatun patjan fillarin runkoon liinalla ja sitten lähdettiin takaisin pohjoista kohti. Heti ensimmäiseltä pyörärastilta jalkaannuttiin ja mentiin maan alle, kiven sisään eli lohkareluolaan etsimään muutamaa rastia. Seurasi vartti survoutumista pimeisiin koloihin, kiipeilyä, heittäytymisiä ja vääntäytymistä. Ainutlaatuinen paikka!<br />
<br />
Luolalta pyöräily jatkui Paimenvaaralle, jossa yksi rasti oli ripoteltu Paimenpolun varrelle. Mukava muutamien kilometrien jalkamäkilenkki katkaisi sopivasti mäkipyöräilyä. Sitten taas ajeltiin. Reitinvalinnat osuivat nappiin ja kaksi seuraavaa rastia löytyi mukavasti. Tämä huolimatta siitä, että ensimmäiselle mennessä arvottiin oikeita uria ja toiselle mennessä lähdettiin rastinhakuun epätasaiseen maastoon pyöräkengissä ja ilman karttaa.<br />
<br />
Paluumatkalla Alamajalle arvuuteltiin, mikä olisi viimeinen tehtävä ennen maalia. Veikkauksena oli uinti (pelastusliivit oli edelleen päällä) ja Kolin huipulle kiipeäminen. No, saimme molemmat. Ensin kiivettiin luontopolkua 2,5 km Hotellin nurkalta lähtevälle hissiasemalle. Tässä vaiheessa hieman jo jalat vinkuivat. Päästiin melkein Vaarojen Maraton -tunnelmaan. Ylhäältä laskettiin sitten laskettelurinnettä pitkin hissin ala-asemalle. Yllättävän jyrkkä ja pitkä. Miten sitä ei talvella huomaa? Sitten juostiin tietä pitkin maaliin, jossa saatiin siis tehvä vielä pieni virkistävä uimalenkki vesitrampoliinin ympäri. Aikaa koko leikkiin joukkueeltamme Kurjilta kului noin 6 tuntia ja näin lyhemmässä kisassa pystyi pitämään vähän enemmän tehoja yllä. Voi kuinka meillä oli mukavaa!<br />
<br />
<a href="http://www.karsu.fi/ursak" target="_blank">Ursak Karsun sivuilla</a><br />
Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-37494126882165069292012-08-06T11:09:00.000-07:002012-08-06T11:09:39.383-07:00Syöte MTBAllekirjoittanut on ilmeisen helppo höynäyttää mukaan lähes mihin tahansa kestävyysurheilua muistuttavaan ulkoliikuntaan. Lähes olemattomasta maastopyörätaustasta huolimatta ilmoittauduin mukaan Syötteen 60 km kisaan a) koska esite ja nettisivut näyttivät kivoilta ja b) lomaa oli vielä jäljellä.<div>
<br /></div>
<div>
Ennen kisaa tutustuttiin maastoon sen verran, että käytiin edellisenä päivänä nuotiolla reitin läheisyydessä olevalla laavulla ja autolla ajellessa bongailtiin reittimerkintöjä sieltä täältä. Muuten normaalit tankkailut suoritettiin ja pyörääkin oli vähän rassailtu, vaikka ei se nyt ihan viimeisen päälle olekaan.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Vilpoisassa ja pilvisessä aamussa 4.8. oltiin sitten odottavin mielin "ison" juurella, noin 200 hengen seurakunnan keskellä. 3-2-1-aja! Joukon hännän mukana lähdin verkkaisesti lipumaan kohti pikku-Syötettä. Hiivuttavan pitkän mäen alkupään ajoin ajouran ruohikkoista "ohituskaistaa" ja huipulle päästessä olin saavuttanut samaa vauhtia pitävän porukan. Tästä reissu jatkui vihellellen alamäkeen, hetki maantietä ja sitten metsän siimeksessä hyväpohjaisia hiekkabaanoja pitkin. Rilluttelu katkesi hetkeksi mäenseinämään, jonka päälle pyörän raahattuaan pääsi jatkamaan kapoisempaa, mutta aivan kelpouraa kohti ns. pumppaamoa (maa aaltoilee mutaman metrin pätkissä, rytmitys haasteellista) sekä ensimmäistä huoltoa. Aikaa kulunut tunti ja risat. Huuhdon kourallisen rusinoita alas urheilujuomalla.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Seuraavan tunnin ajan ajo sujuu mukavasti. Porukka on jo alkanut hajota. Välillä joku menee ohi, välillä saan jonkun kiinni. Tullaan kohtaan, jossa 30 km kiertäjät kääntyvät takaisin kohti Suomen eteläisintä tunturia. Jotkut pitkänmatkan taivaltajat höyläävät risteyksessä ja miettivät, mihin suuntaan. Itsellä vielä hoksottimet toimii sen verran, että näen opastekyltit ja rullailen eteenpäin kohti tiukan ylämäen päällä olevaa maantiepätkää. Ihmeeksi mäenkinkama menee polkemalla ylös. Voimia on jäljellä ja rullailen reippaasti kohti hienoa harjupätkää, lähestytään reitin puoliväliä.</div>
<div>
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNVCNdXnK0_ajDsIbiRO7KEROJ8OarZxvrQKaLSYZGp_l2o90vm6MpTDGkC46lk-xnptzw3cYC8ZMjrt7hYETu3wqU6DyTZFEQMpZHIomzo3_FrbfpQJeeJW7er2kMa8Mx0oSQdfz8aKda/s1600/Sy%C3%B6te+MTB+2012+rajattu.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="214" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNVCNdXnK0_ajDsIbiRO7KEROJ8OarZxvrQKaLSYZGp_l2o90vm6MpTDGkC46lk-xnptzw3cYC8ZMjrt7hYETu3wqU6DyTZFEQMpZHIomzo3_FrbfpQJeeJW7er2kMa8Mx0oSQdfz8aKda/s320/Sy%C3%B6te+MTB+2012+rajattu.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Pekka Tahkola</td></tr>
</tbody></table>
<div>
Harjuilla nautin elämästä ja olen valmis suosittelemaan tapahtumaa kaikille lajia aloitteleville. Häikäisevät maisemat, suhteellisen helppo pohja, mutta silti riittävästi haastetta maaston kaltevuuksien ansiosta. Tullaan toiseen huoltoon. Banaania, suklaata, suolakurkkua ja urheilujuomaa. Taivaallista.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jatkan pikaisesti. Monet nautiskelevat herkuista ja seurasta pidempäänkin. Harjupätkä jatkuu. Pientä väsymystä on jo havaittavissa, koska leveäkään ura ei meinaa välillä riittää pyörälle. Silti hymyilyttää, tämä on kivaa! ...Kunnes tullaan suolle, jossa pitkospuut sojottavat eri ilmansuuntiin, pohja on pehmeä ja vettä on nilkkaan asti. Pakko työntää. Suon keskeltä löytyy kyltti: "Huonoa pitkospuuta 5 km". Suota ei onneksi ollut viittä kilometriä. Juurakkoa oli, ja kivikkoa ja juurakkoa ja juurakkoa ja juurakkoa. Tästä alkoi rempuloiden vetelyt, väsy nakertaa tasapainoa. Ajan, kaadun, nousen, ajan, kaadun, mutisen, nousen... Välillä on hieman helpompaa, mutta sitten rytyytys taas jatkuu, ja jatkuu ja jatkuu. Pikkupumppu hakkaa laukussa pyörän runkoa ja pyörä valittaa mutenkin, mutta kestää. Myös päässä alkaa vähitellen pyöriä kysymys "MIKSI?". Vastausta ei kuulu. Sisulla taas turpeesta ylös ja hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Juuri kun päästän suustani "Eikö tää lopu ikinä?", alkaa edessä häämöttää tasainen ura. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Matkasta on takana ehkä noin 5/6 ja edessä "enää" Suomen suurin loppunousu. Tähän masokistin unelmaan olisi kyllä voinut etukäteen tutustua. Kroppa huutaa ravintoa, mutta geelin kaivaminen tuntuu liian vaativalta hommalta. Mustikat pullistelevat varvikosta, mutta nyt ei ehdi. Kisan tilanteesta ei ole mitään hajua oman sarjan osalta. Edellisen kerran olen nähnyt oman sarjan edustajan pikku-Syötteellä. Yritän kuitenkin pysytellä porukassa, jossa olen ajanut noin puolivälistä lähtien. Ylämäkeen sinkutan, kunnes jalat loppuu. Sitten työnnetään ja lasketellaan vähän alas, sinkutetaan taas isompaan mäkeen, työnnetään, lasketaan, sinkutetaan... Tuska ja väsymys alkaa lähes huvittamaan. Lopulta saavutaan asfaltille! Ei oo paljon jälellä. Päätän rutistaa irti loput mehut vielä ja seuraksi saan myös toisen, minut puolivälin rengasrikkonsa jälkeen kiinni kirineen naisten sarjan kisaajan. Viimeisessä maaliin johtavassa alamäessä jään jälkeen, kun järki sanoo, että jarruta nyt vähän edes ettei taas mene katolleen. Maalissa olo on varsin voitokas ihan reitin ja ensimmäisen maasturikisan läpäisystä ja hämärästi alan taas muistaa, miksi tämäntyyppisiin kinkereihin kannattaa lähteä. Nyt, pari päivää kisan jälkeen paikat on edelleen jumissa, mutta pikkusormi on Syöte MTB:n jälkeen maastopyöräilylle ainakin menetetty (lähes kirjaimellisesti)! </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-83820927556152687882012-07-24T04:48:00.001-07:002012-07-24T04:48:06.070-07:00Rokua Geopark Challenge 2012Hyvin oli vuodentakaiset tuskat unohtuneet, kun suunnattiin jälleen kahden joukkuetoverini kanssa viimeviikon lopulla Rokuaa ja 24-tunnin seikkailua kohti. Valmistautumisessa yritimme viisastua edellisestä keikasta: Pyörässä oli tälläkertaa juomapulloille kaksi telinettä, geelejä ja patukoita runkoon teipattuina ja myös turhia ja aikaavieviä vaihtovaatteita karsittiin pois. Myös melontaa oli treenattu entistä ahkerammin keväästä lähtien. Alla oli myös rastinottoharjoituksia (Jukola, KRV ja FIN5), neljänpäivän mittaiset juhannusjuoksut Susitaipaleella ja Ruunalla, sekä kahden päivän reilu tankkausjakso.<br />
<br />
Kisan alkujärjestelyt alkoivat joukkueemme Hurjan kudin osalta torstai-iltana seitsämän aikoihin laskeutumis- ja reskutusharjoituksilla (kajakkiinpelastautuminen) Rokua Health and Spassa. Tämän jälkeen muut lähtivät viemään fillarit osoitettuun paikkaan Manamansaloon ja itse jäin suunnittelemaan reittejä ja päällystämään karttoja (8 kpl). Nämä hommat oli paketissa puoliltaöin. Jostain syystä nukuttiin vähän heikosti. Itsellä ainakin ylensyönti (tankkaus) tuntui haittaavan unia.<br />
<br />
Kisa-aamuna nautittiin hotelliaamiainen ja kahdeksalta loikattiin rullaluistimet kainalossa bussiin, joka vei meidät starttipaikalle Vaalan uimarannalle. Siellä saimme valita melontakaluston ilmoittautumisjärjestyksessä. Emme olleet ihan kärkipäässä, mutta onni kävi osaksemme kun juuri meidän vuorolla Oulujärven melontaseura toi uudenkarheat ja peräsimellä varustetut kaksikko- ja yksikkökajakit alueelle. Näitä oli vielä kiittäminen.<br />
<br />
Startti oli yhdeltätoista ja ensimmäisenä tehtävänä oli uida parinsadan metrin päässä olevalle rastille ja takaisin. 35 kolmen hengen joukkuetta pulahti melontaliiveineen veteen ja jalkoja ja käsiä heilui jokapuolella kokoajan takaisin rantaan saakka. Itselle taisi olla pisin uintimatka ikinä. Hyvät hapot sai tästä heti alkuun.<br />
<br />
Varsinainen prologi alkoi vajaan kympin rullaluistelulla, jossa questinä oli loikka kalliolta vesistöön (ilman rullaluistimia). Sen jälkeen vaihdettiin coasteeringiin, eli taas pääsi uimaan. Kellutusjärjestelmä kiertyi vinoon ensimmäisellä parinsadan metrin pätkällä, mutta vinossakin voi uida. Kainalot vaan vähän hiertyy, jos ei ole paitaa päällä... Toinen ylitys oli melko lyhyt, mutta melkoisen reippaassa virtapaikassa. Kaikin voimin sai taistella itsensä vastarannan rakkakivikoille. Tällä osuudella questinä oli sillalta laskeutumista ja kiipeilyä. Sitten vaihdettiin rannalla kolmanteen osuuteen eli juoksusuunnistukseen, joka sujui melkein kohtuudella. Kaikkineen prologiin upposi meiltä noin neljä tuntia.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqWYatri_hj9OC9tizPdwl23N2UqIKfItJnCeILVYyPK7fiKw3MgkfuvTkBEsMy_437E3gpT5eyJ5ruF4gTP8258ksOF_UWaSwRZ3nmOIhDwh7iSSN8POgLNq8Ly4YUWvUYppgBbkaTPcM/s1600/P7210019.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqWYatri_hj9OC9tizPdwl23N2UqIKfItJnCeILVYyPK7fiKw3MgkfuvTkBEsMy_437E3gpT5eyJ5ruF4gTP8258ksOF_UWaSwRZ3nmOIhDwh7iSSN8POgLNq8Ly4YUWvUYppgBbkaTPcM/s320/P7210019.JPG" width="320" /></a></div>
<br />
Hyvässä boogissa, vaikkakin melkoisen hännillä, lähdettiin melomaan noin kolmen aikaan iltapäivällä. Edessä oli 37 km Oulujärveä. Rannan tuntumassa oli vielä tyyntä ja kauniin aurinkoista, mutta melko pian alkoi selvitä, että tarjolla olisi myös myötäaallokkoa. Ensimmäiselle rastille mennessä loiske oli vielä kohtuullista ja todettiin, että myös joukkueemme yksikkö puhkaisee vesimassat somasti. Noin tunnin melonnan jälkeen leimattiin ensimmäinen järvirasti. Toiselle rastille mennessä kului kolmisen varttia ja suunta muuttui niin, että saimme kokea vastatuulen voiman. Alkoi hartiat vähitellen lämpiämään.<br />
<br />
Toisen rastin kohdalla oltiin jo saavutettu useita joukkueita ja tästä edettiin pitkälle aavalle osuudelle. Tuuli otti vauhtia lounaasta rannattomalta näyttävältä "avomereltä" ja kehitteli iloksemme ristiaallokkoa. Taas temmottiin meloja hikipäässä vajaa tunti, kunnes pieni tauko koitti seuraavalla rastilla leimatessa. Seuraava, samanmittainen, etappi oli edellistä vielä "riemukkaampaa" aallokkoa. Nyt ne tulivat kaikki sivusta. Välillä oli suuria tasaisia maininkeja ja välillä korkeita, mutta teräväreunaisia aaltoja. Melonta muistutti hieman jopa surffausta. Kaksikon edessä olin välillä kirjaimellisesti tyhjän päällä. Yksikkö meinasi kadota välillä näkyvistä vesimassojen taakse, vaikka melko lähellä olikin. Tämä oli se vaihe, jossa oltiin erittäin tyytyväisiä kalustovalintoihin. Kajakit pysyivät itsepäisesti pystyssä uskomattomasta myllytyksestä huolimatta ja etenimme kokoajan suunniteltuun suuntaan ankarasti räiskien. Mietimme kuitenkin, onko kyseessä seikkailukisa vai ihan vain selviytymisseikkailu...<br />
<br />
Hullunmyllystä saavuimme lopulta ilta-auringossa upealle Kuoston saarelle, jossa questina oli 12 km suunnistus. Saarella oli viisi rastia, joista jokaisesta saimme vinkin edelliseltä rastilta. Täällä teimme sitten saaren symmetrisyydestä johtuen virheen eli juoksimme saaren keskeltä sen väärään laitaan. Aikaa ja voimia meni noin 20 min ajalta hukkaan. Viimeisen rastin tuli olla luodolla, mutta se olikin niemessä. Luodolla ihmettelyyn kului siis myös aikaa. Syynä lienee paikan muutokseen oli se, että karttojen tekemisen jälkeen vedenpinta oli noussut reilusti. Suunnistuksen aikana joukkueessa alkoi jo ilmetä moninaisia vaivoja - palellusta, jalkakipuja, vatsanväänteitä, kramppeja ja hiertymiä. Näistä huolimatta jatkoimme reippaahkosti eteenpäin.<br />
<br />
Kuostolla viettämämme kolmituntisen jälkeen edessä oli vielä kaksi melontarastia eli noin parituntinen aallokossa. Tässä vaiheessa alkoi jo tuntumaan, että Oulujärvi oli jo nähty. Auringonlasku ei tosin ollut hullumpaa katseltavaa. Rantautuminen Manamonsalon pohjoispäässä tapahtui puoliltaöin. Tönköillä jaloilla hiivimme Taidetalolle, jossa tarjottiin ruokaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFx_6yY7DwPv5N48I1jXcXULCny4IMEXpf8ZI87-oxdXSXmRbpAhyphenhyphenIdwq-PN3uKakkwg0vrdIJf5jW0jq-oTs2E01MTKzEkv_Ku8XZIX-HYN1WmXUWF7k-gatr50RelkCCBgk33z9IX1at/s1600/P7200010.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFx_6yY7DwPv5N48I1jXcXULCny4IMEXpf8ZI87-oxdXSXmRbpAhyphenhyphenIdwq-PN3uKakkwg0vrdIJf5jW0jq-oTs2E01MTKzEkv_Ku8XZIX-HYN1WmXUWF7k-gatr50RelkCCBgk33z9IX1at/s320/P7200010.JPG" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
Yhden aikoihin starttasimme pyöräilyosuudelle avarille jäkäläkankaille. Yö oli valoisa ja lajinvaihto tuntui oikein mukavalle. Hiljaisuudessa ajelimme rastilta rastille, aurinko alkoi nousta. Parhautta. Pieniä pummeja tuli, mutta ei kovin merkittäviä. Ratamestarikin oli vähän keppostellut rastien sijoittelussa. Kahdeksannelle fillarirastille mennessä tehtiin sitten virhearvio, joka kostautui noin puolentunnin pummina. Tässä vaiheessa oltiin pyöräilty noin nelisen tuntia. Sitten, noin viiden aikaan aamuyöllä, yli 17 tunnin kisan jälkeen, joukkuetoveri hyytyi matkalle. Tilanne, joka voi tulla vastaan kenelle tahansa näin pitkässä rupeamassa. Siirryimme vaihtopaikalle, johon yksi meistä jäi siis odottamaan kyytiä. <br />
<br />
Tässä vaiheessa olin vielä sitä mieltä, että nyt lähdetään kaksistaan ottamaan muita kiinni, mutta seuraavaksi pummasimme ja sitten lopulta rastin löydyttyä huomasimme että se oli kylmässä, heinikkoisessa ja märässä järvessä. Todettiin myös, että vaihtoon on matkaa ainakin 50 km ja kun kredittiä lisärasteista ei enää tulisi, voisi lähteä suoraan sinne ja välttää pahimmat rasitusvammat. Ajeltiin mantereelle menevälle lossille ja lossia odotellessa torkahdettiin hetki. Virhe. Tämän jälkeen pää meinasi tiltata ihan jatkuvasti koko loppumatkan ajan. Tankoon nukahtaminen oli lähellä. Ensimmäiset torkut otettiin kännykkämaston juurella ja toisen jonkun puusavotta-alueella. Loppumatkasta seurasi hallusinaatioita. Kuulin mm. sian röhkintää mäntykankaalla (lintu) ja luin kyltin "Kestilä 24" seuraavasti: "Vaala 21". Takaisin vaalassa oltiin noin vuorokausi kisan lähdön jälkeen. Väliin jäivät siis loput 14 pyörärastia sekä 30 km trekkausosuus. Tästä huolimatta seikkailua oli koko rahan edestä ja uusi 24:nen odottaa taas vuoden päästä Hurjaa kutia.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.blogger.com/video.g?token=AD6v5dwoq_WBe8VxbSRTThe6WuCmB4g2wTdWLmaEQioee0czLxPug97vl7WQYscH3G_8ZGp06uVT2Y3O1OQjM_DUIw' class='b-hbp-video b-uploaded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-2655076726830200402012-03-11T04:23:00.000-07:002012-03-11T04:23:42.277-07:00Hiihtovaellus Lapissa<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjn2wht2ZSS-6F_33uLgoYQiKRczeOGKpGQ7mvlP0b1wREpLX9tpiK4hM6UjMy63m8ZO5Pf2MwiaZnty0nA-D4rjRqkVsIt754QNiLOL8D53NUWzN49PYvPtVHO1cP2YmvBamG8SjHDC6vj/s1600/Hiihtovaellus+%252836%2529.JPG" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjn2wht2ZSS-6F_33uLgoYQiKRczeOGKpGQ7mvlP0b1wREpLX9tpiK4hM6UjMy63m8ZO5Pf2MwiaZnty0nA-D4rjRqkVsIt754QNiLOL8D53NUWzN49PYvPtVHO1cP2YmvBamG8SjHDC6vj/s320/Hiihtovaellus+%252836%2529.JPG" width="180" /></a>Huolimatta siitä, että en ole ennen hiihtänyt metsäsuksilla, saatikka ahkion kanssa, huomasin vuodenvaihteessa olevani kahden seikkailijan kanssa Pallaksella lainassa olevat mökkisukset jalassa ja omatekemä laina-ahkio perässä. Edessä oli siis 60 km vaellus kohti pohjoista, tähtäimessä Hetan majatalo. Sillävälin kun pakattiin ahkioita ja (ravintolan ollessa kiinni) syötiin "viimeistä ateriaa" omista eväistä Pallaksen luontokeskuksessa, oli metsähallitus jo ajamassa meille kelkkauraa ensimmäiselle autiotuvalle.<br />
<br />
Ensimmäinen päivä olikin kaikkein rankin, mutta toisaalta myös maisemiltaa vailla vertaansa: Avoimet tunturihuiput loistivat valkeudessaan, taivas oli kirkas ja tähdet tuikkivat kun hiihdeltiin hiljaisuudessa, viisi tuntia. Matkalla oli myös ensimmäinen kunnon pitkä laskuosuus, jossa alkoi myös ahkioiden anatomia tulla tutuksi. Ylämäessä sukset eivät toimineet ja yksi peukalokin nyrjähti jäätynyttä termaria avatessa. Lopulta kuitenkin oltiin perillä satumaisessa Nammalakurussa, nälkäisinä ja väsyneinä. Kun oltiin syöty ja pidetty huolta henkisestä sivistyksestä lukemalla runoja, alettiin hoitaa väsymystä nukkumalla. Tuvassa oli helteiset olosuhteet ja nukkumista häiritsi myös raolleen jääneessä repussa leipäpussia rapisteleva myyrä. Häädön jälkeen myyrä oli siirtynyt ruokailemaan ulkona olevaan ahkioon.<br />
<br />
Seuraavana päivänä suunnattiin Nammalakurulta Suaskurun laavulle. Alkumatka kulki erittäin viimaisessa avotunturissa, jossa uuden kuoritakin arvostus nousi korkealle. Näkyvyys oli heikko kun saavuttiin kartan mukaan alamäen partaille. "Reunan" takana tuuli kuitenkin vaimeni ja pitkän rinteen laskeminen puuterilumessa oli mitä parhainta huvia. Matka katkesi usein joko ahkion kääntymiseen tai hiihtäjän maastoutumiseen. Mäen alapäässä vastaan tuli metsähallitus ja loppumatka hiihdeltiin uralla. Laavullekin oli valmiit tulet meille laitettu. Silti se ei lämmennyt koko iltana, mutta tätä asiaa korjattiin pukeutumisella. Illan aikana keiteltiin lunta juomaksi ja pihaan nousi myös lumikammi, jossa oli kuulemma vallan hyvä nukkua. Ainakin savua oli ollut vähemmän kuin meillä kodassa untuvapusseissa hikoilleilla.<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinoKx_2kIT6lrOf5DSrUJHAfpsPoCL_r4jS4nJPMIFT0Bn1oz1ktu7_ei0nIqQ0hYfHPVDnN9JHDC8V-IUlDBKt82aDkbHj0We_TicMtc7gT_a0rS70bZHv_EJ2hO_tcENmyLGDi40SITw/s1600/Hiihtovaellus+%252888%2529.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinoKx_2kIT6lrOf5DSrUJHAfpsPoCL_r4jS4nJPMIFT0Bn1oz1ktu7_ei0nIqQ0hYfHPVDnN9JHDC8V-IUlDBKt82aDkbHj0We_TicMtc7gT_a0rS70bZHv_EJ2hO_tcENmyLGDi40SITw/s320/Hiihtovaellus+%252888%2529.JPG" width="180" /></a>Uusivuosi vaihtui Suoskurulta poronjuokseman päässä olevalla Hannukurulla, jonne tiensä löysi myös parikymmentä muuta reippailijaa. Meillä sattui olemaan tuolla varaustupa, joten pääsimme nauttimaan vain toistemme seurasta. Hannukurulla on reitin ainoa sauna, jota lämmitettiin kahtena iltana liian kuumaksi. Saunassa on myös reitin ainoat valot, joita ylläpitää katon tuulihyrrä. Vedenhakua viereisestä Haukkajärvestä vesikelkalla voisi kutsua lähes urheilusuoritukseksi. Lisäksi hiihdeltiin lähitienoilla, tavottiin hangessa ilman suksia ja vietettiin vuodenvaihdetta muutenkin asianmukaisesti.<br />
<br />
Hannukurulta suunnattin avotunturissa aution poronhoitokylän vieressä sijaitsevalle Tappurin tuvalle ja siitä jatkettiin seuraavana päivänä Sioskurun tuvalle. Tässävaiheessa alkoi näkyä jo vastaantulevia vaeltajia. Tappurin ja Sioskurun välinen matka kulki loppupäässä mahdottoman pitkiä ja profiilirikkaita kuruja pitkin. Pimeässä ja kovassa tuiskussa edettiin kohti viimeistä tupaa. Välillä joutui keilaamaan maisemaa suunnistuslampun täydellä teholla nähdäkseen seuraavan reittimerkin ääriviivoja. Tämä "suunnistus" oli kuitenkin vielä kevyttää verrattuna viimeisen päivän ns. oikaisuun, jossa tulimme omia reittejämme kolme tuntia pitkin metsiä arvaille missä mennään. Onneksi sentään pohjoisessa oli kilemetrejä pitkä järvi, jota ei voinut ohittaa huomaamatta. Sen jälkeen päästiin saunaan, syömään ja nukkumaan.<br />
<br />
Vajaan viikon vaellus ei ollut yhtään liian pitkä. Ainoastaan jokapäiväinen risotto ja Weetabix alkoi tökkiä ja pesukonetta oli ikävä. Pallas-Hetta -reitti oli näkemisen arvoinen, vaikka iso osa matkasta taitettiinkin pimeässä. Loppumatkasta suunniteltiin jo seuraavaa vaellusta... <br />
<br />
<br />
<br />
<br />Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-76839002987061913062011-10-16T14:44:00.000-07:002011-10-16T14:54:55.783-07:00IhmiskokeitaKajaanin seikkailun jälkeen seurasi lupsakka lepovaihe, koska edessä oli 13 Vaaran Maastomaraton Vuokatissa vain viikko seikkailun jälkeen. Palautuminen tuntuikin sujuvan ihan huomaamatta ja samalla huomaamatta jäi myös kisaan valmistautuminen tekemättä. Toisaalta ajatuksena olikin lähteä kisaan ns. nautiskelemaan maastosta ja maisemista ilman sen kummempia tavoittena. Jotenkin oletin, että kesän aikana kertyneet juoksukilometrit olisivat tässä apuna. Pökkelönperältä kisa-aamuna muiden trikoopukuisten kanssa matkaan pongahtaessa huomasin, että nautiskelu ei ole oikea sana kuvaamaan tunnelmia. Juoksu tuntui melkoisen rankalta heti alkuun. Kone kuitenkin käynnistyi hiljalleen. Maasto oli niin ankara, että tuskaa riitti joka tapauksessa maaliin asti. Kaikessa vaativuudessaan reitti on kuitenkin todella hieno eli sopivan epätasaista ja vaikeahkoa polkua riittää, samoin ankaria nousuja ja tiukkoja laskuja. Loppupäässä tullaan alas Vuokatin laskettelurinnettä pitkin ja tässä vaiheessa voi kaahata sitten viimeiset höyryt pois jos nivelet kestää. Tästä on vielä reilu kilometri maaliin pururataa pitkin ja saapuminen sinne olikin riemukasta, myös siksi että satuin olemaan nopein sarjassani.<br />
<br />
Maalissa sitten aloitin ensimmäisen ihmiskokeistani: Menin saunaan syömättä kovin kummoisia. Löylyssä oli mukava pehmitellä koipia ihan rauhassa ja hymistellä voittoa... Saunan jälkeen ei enää paljon hymisyttänyt, ainoastaan heikotti ankarasti. Kotipizzassa purin hammasta ja rukoilin nopeaa ruuan saapumista. Lopulta se saapuikin, mutta sain nieltyä vaan puolet ja sitten oli pakko mennä autoon pötköttämään, koska olo oli edelleen karmea. Reilun vartin päästä aloin vähitellen virota ja pääsin jatkamaan syömistä. Pienen lepäilyn jälkeen lähdettiin hotellilta sitten tämän ihmiskokeen vaiheeseen kaksi: Yösuunnistukisaan. Jalat oli jokseenkin tönköt ja ajatus juoksusta tuntui epämiellyttävältä. Se kuitenkin onnistui ja vauhtiin päästyä ei enää pysäyttänyt mikään, ei edes se, että juoksin ykköseltä suoraan ysi-rastille ja sitten vasta kakkoselle. Muutenkin pientä pummia tuli, mutta tuloksen sain kuitenkin ja olihan se harvinaista herkkua yökisailla. Tämän jälkeen jaloista ei kuitenkaan ollut jäljellä enää yhtään mitään. Suorilla tapeilla komuttiin takaisin hotellille ja aamulla herätessä toivoi, että ei tarvitsisi koko päivänä liikkua minnekään. Palautumiseen kivuttomaan kävelykuntoon meni viikko. Kokeesta voidaan johtaa päätelmät, että kaksi rankkaa kisaa päivässä voi olla liikaa varsinkin jos suolatasapainoja on järkytetty liiallisesti.<br />
<br />
Kaksi viikkoa Vuokatin kisan jälkeen koitti aika suurimpaan ja kauneimpaan (lue rankimpaan ja tuskaisimpaan) eli Kolin Vaarojen Maratoniin. Vuosi sitten olin pitkään kyseisen kisan jälkeen aivan "sohjona". Siksipä ehkä keskityin todella tankkaamaan: Pullaa, keksiä, rahkaa, hunajaa, rusinoita, karkkia ja kaikenlaista muuta mässyä rööristä alas. No tästähän ei pötsi tykännyt yhtään. VM-aamuna kuitenkin tilanne oli tasaantunut ja tunnelma oli kuin jouluna. Alkumatka sujuikin ihan hyvin. Parin kilometrin jälkeen piti tosin takki heittää ja sen jälkeen oli tehtävä ohituksia uudestaan. Jostain syystä hapenotto reistasi, mutta jalat liikkui kuitenkin ihan hyvin. Viiden kilometrin kohdalla nappasin geelin ja sepä ei mennytkään alas ja pieni pahanolontunne alkoi hiipiä. Matka kuitenkin jatkui veden voimalla ja ihan itselle reippaahkoa tahtia pystyi pitämään ja myös muita samalla vauhdilla eteneviä löytyi matkalta.<br />
<br />
Noin 17 km kohdassa Kiviniemen vesipisteellä hörpin vettä ja en ollut vieläkään saanut lisää energiaa alas. Olo oli vielä ihan kohtalainen ja jatkoin mahdollisimman nopeasti matkaa. Ensimmäisellä polkuosuudella, Kolinvaaran kohdalla alkoi kuitenkin vauhti hyytyä, se karhu hyppäsi niskaan. Hölkkäsin kuitenkin edelleen jollakin tavalla. Tulin tielle ja jatkoin matkaa, juoksin ja kävelin... Öklötys lisääntyi, mutta en halunnut antaa periksi. Otin suolaa ja juoksin taas hetken. Olo muuttui vähitellen heikommaksi ja huonommaksi. Porukkaa alkoi menemään ohi. Yritin juosta taas vähän matkaa. Päähän alkoi koskea, tärisytti, jalat tönkistyi. Katkesin. Vaarojen Maraton jäi siis kesken. Tuntui pahalta, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Tämä ihmiskoe siis päättyi siihen tulokseen, että ruokavaliota ei kannata muuttaa radikaalisti ennen kisaa. Mahani on herrani!Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-635390122638126062011-09-18T11:25:00.000-07:002011-10-16T12:40:57.057-07:00Lost in KajaaniKajaanilaiset olivat suunnitelleet syksyn riemuksi kaksipäiväisen seikkailukisan kolmihenkisille joukkueille naisten-, miesten- ja sekasarjassa. Joukkueemme Angry birds kuului noista jälkimmäiseen luokitukseen (2n+m). Startissa Kajaanin torilla oli perjantai-iltapäivänä kymmenisen joukkuetta kutakin laatua. Väki sinkosi liikkeelle prologiin hengästyttävällä vauhdilla ja roikuttelimme itse keskivaiheilla. Suuntana oli Pöllyvaara, jossa käteemme nakattiin suunnistuskartta. Rata oli aika iisi ja hyvällä sykkeellä (hapoilla) jatkoimme sen suoritettuamme Kaupunginlammen rantaan toiseen prologin tehtävään, jossa piti arvailla kaikenlaista ja kun ei arvannut (tiennyt), niin sitten piti käydä pieni ylimääräinen juoksulenkki lammen toisella puolella. Ennen eteenpäinsiirtymistä joukkuetoverit kuljettivat minut vielä ohjeiden mukaan "paareilla" puun ympäri ja sitten juostiin viimeisen leimauksen kautta torilla odottaville pyörille.<br />
<br />
Tasapuolisuuden nimissä järjestäjä oli määrännyt kaikille menopeleiksi armeijan yksivaihteiset ja elämää nähneet, polkupyörää erehdyttävästi muistuttavat kapineet. Niillä lähdettiin rullaamaan pohjoisia kangasmaastoja kohti. Ensimmäiselle pyörärastille mennessä annoimme muille joukkueille vähän tasoitusta ajamalla vahingossa noin kilometrin ylimääräisen pätkän. Metkitseviä eroja joukkueiden välille alkoi kuitenkin tulemaan vasta seuraavalla välillä, jossa oli mahdollisuus valita joko pidempi tiepitoinen reitti tai lyhempi reitti, jossa oli enemmän polkua ja nousua. Valitsimme tien ja pääsimme supsikkaasti perille tälle kasirastille, jossa saimme käpäliimme pyöräsuunnistuskartan. Kun katsoi menopeliä ja ympärillä olevaa vaaramaisemaa, niin tilanteessa oli hieman humoristisia piirteitä. Tämän tehtävän aikana ymmärsin, että pyöräsuunnistus voi tarkoittaa myös kaikilla voimilla ylöspäin puskemista tolkuttoman jyrkkää ja risuista vaaranrinnettä pitkin, raahaten pyörää mukana. Oman fillarin voi tällaisissa tilanteissa laittaa olalle, mutta ko. kapine ei siihen massansa ja ulottuvuuksiensa vuoksi taipunut. Noh, nämä on niitä reitinvalintakysymyksiä... Kaikkiaan pyöräsuunnistus sujui meiltä kuitenkin hyvin eli reitinvalinnat osui nappiin ja hiekkaisissa almäissä vihreällä härvelillä kurvailu oli yksi reissun parhaista osista. Ulkonäköönsä nähden härveli oli yllättävän ketterä menopeli siis myös maastopoluilla ja pehmeässä hiekassa.<br />
<br />
Pyöräsuunnistus päättyi rastiin, jossa oli erilaisia joukkueella ja yksin suoritettavia pikku tehtäviä. Niistä suoriuduimme ilman sakkominuutteja ja fillarointi takaisin kohti kaupunkia alkoi, nyt siis lähinnä tietä pitkin. Kaupungin nurkalla oli jälleen tekemistä: yhden joukkueesta piti trapetsitaiteilla itsensä kanavan yli ja toisen nousta verkkoa pitkin vedestä hyppytorniin ja loikata XXL-kokoisessa maastopuvussa vitosesta järveen. Näiden jälkeen sitten ajoimme torin kulmalle pyöräparkkiin ja jatkoimme jalan joen ylitykseen, joka tehtiin ison renkaan ja vaijerin avulla käsivoimilla vedättäytymällä vastarannalle. Sitten vielä oli jäljellä pieni, mutta hapokas juoksulenkki sekä rastien etsintää linnanraunioista. Tässä oli lamppukin kaivettava esille. Ensimmäisen päivän maali häämötti tämän tehtävän jälkeen. Tulimme sinne, yllätys, sekasarjan ensimmäisinä.<br />
<br />
Vimpelin kisakeskuksen puolijoukkuetelttayön jälkeen starttasimme toiseen päivään jälleen lenkkarit jalassa. Lähtö oli porrastettu niin, että kaikkien sarjojen kärki lähti liikkeelle kahdeksalta ja seuraavat sitten vähän myöhemmin perästä. Prologina oli vaarajuoksu Vimpelillä siimaria pitkin. Tässä sai mukavasti jalat lämpimäksi, kun muutaman kerran tallattiin mäkeä ylös. Sitten lähdettiin nielemään tietä kahden renkaan päällä, nokat kohti etelää. Siirtymä oli aika pitkä, mutta toisella rastilla oli jälleen tehtävä: Pyöriin lisättiin painoa kiinnittämällä niihin autonrenkaita narulla. Sitten ajettiin lenkki ja jatkettin kolmosrastille, josta alkoi melontaosuus. Melomaan lähti kaksi henkeä per joukkue ja kolmas jäi tekemään melonta-aiheista tehtävää rannalle. Puolet piti saada oikein sillä uhalla, että tulee lisälenkki melontaan. Onneksi tieto ja arpaonni kohtasivat ja ärhäkät melojat pääsivät pälkähästä.<br />
<br />
Fillarointi jatkui pienten kramppien säestämänä, mutta jatkui kuitenkin. Hiekkatie oli alla ja ensimmäinen perässä tullut miesjoukkue ajoi meistä ohi. Menimme heistä ohi seuraavalla nokkeluustehtävärastilla. Sitten he taas ohittivat meidät seuraavalla tehtävärastilla, joka oli suunnistus. Nyt ei tarvinnut ottaa pyörää mukaan! Suunnistus sujui ihan hyvin ja metsän kätköissä oli sitten se odotettu laskeutuminen. Kyseessä oli siis korkea pystysuora kalliojyrkänne, joka mentiin alas kiipeilyvaljailla ja käysillä varustautuneina 90-asteen kulmassa kallioon nähden käppäillen. Itse kallistuin hieman liukkaalla reunalla liikaa alussa, tuloksena se että lajat lähti alta. Tällaisessa tilanteessa sitä horjahtaa niin, että jalat jäävät ylöspäin. Sain siis kokea harvinaisella tavalla, miltä tuntuu roikkua ylösalaisin pystysuoran seinämän yläpäässä. Käsiä hieman hapotteli köydestä puristaminen, mutta ammatimaiset järjestäjät saivat nopeasti varmistusnyörin kireälle niin, että sain korjattua asennon ja matka jatkui alaspäin asianmukaisesti. Asillisesti haimme myös viimeiset rastit juosten ja sitten jälleen fillareilla. Itse kyllä epäilen, että loppumatkasta joku istui välillä tarakalla...<br />
<br />
Pyörät hyvästeltiin Kainuun Prikaatin kasarmialueella, jossa oli tarkkuusammuntarasti sekä temppurata! Tämä oli kyllä kisan yksi hauskimmista tehtävistä. Edessä oli siis reilu määrä erilaisia esteitä, joissa piti kiivetä, hyppiä ja ryömiä erilaisten esteiden yli ja ali. Hieman kyllä hapotteli ja jalat tuntui painavilta matkan jatkuessa juosten eteenpäin. Pian saavuimme kaupungin laidalle, jossa edessä oli vielä parcour-suunnistus, joka tarkoitti kuuttatoista rastileimausta puistikkoalueella. Rastit olivat pääasiassa puissa, mutta myös kiipeilytelineeseen ja lyhtypylvääseen oli kiivettävä leimaamaan. Kaikissa puissa ei ollut riittävästi oksia kiipeämiseen, joten testattua tuli myös, millaista on seisoa kaverin hartioilla. Tämän jälkeen jäljellä oli enää yksi labyrinttirasti. Sitten kirmasimme sarjavoittajina torille maaliin! Hieno kisa.Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-2831557102672152622011-09-03T13:14:00.000-07:002011-10-16T12:43:28.023-07:00ECRKaikenlaista pitää näköjänsä kokeilla, joten löysin itseni tänään Varkauden torilta lenkkivermeissä. Kyseessä oli Sisä-Suomen ensimmäinen esterata-maantiejuoksu eli Extreme City Run. Mukana oli noin 150 henkeä, mukaanlukien mm. kolme bätmäniä. Iso osa joukosta otti siis asian leikin ja rennon huvittelun kannalta, mutta mukana oli kisahenkisiäkin kourallinen. Alkuverryttelyksi oli zumbaa, jonka kierteitä itse lähinnä keskityin ihmettelemään ns. hoomoilasena. Oma verkka oli pari keraa hölkkää korttelin ympäri. <br />
<br />
Startti oli torin kulmalta ja sinkaisin eturintamassa liikkeelle. Edellisestä maantiekisasta on pari vuotta aikaa, joten ihan tuoreessa muistissa ei ollut miten hapot pamahtaa lihaksiin hurjien lähtökirmausten jälkeen (nyt muistan). Edessä oli noin 13 km matka, jolla oli 13 estettä. Ensimmäinen näistä oli pienen juoksumatkan päässa ollut jalismaalien yli kiipeily. Osa oli lappeellaan, osa pystyssä, ja yksi hajosi edellä menevien alle. Muuten helppo rasti, mutta kengät takertuivat verkkoon monta kertaa. Sitten juostiin taas, kunnes koitti toinen rasti, jossa noustiin hiekkainen mäki, alitettiin silta ja tultiin alas. Perussettiä. <br />
<br />
Matka jatkui tehdasalueille, joissa piti komuta rautahärkkien yli, juosta vähän aikaa ryteikössä ja sitten kontata hetki haketusalueella. Sujui. Sitten oli taas pitkä juoksupätkä. Asfaltti jalkojen alla ja oman lähes maksivauhdin ylläpitäminen ilman leimaustaukoja tuntui kyllä extriimiltä. Unelmoin pehmeästä sammalikosta... Sitten pääsikin vähän jo kastelemaan kopia pieneen virtaan, jonka ylitys oli laskelmien mukaan kuudes este. Tästä matka jatkui hieman miellyttävämmin metsässä olevalla leveällä polulla. Siellä tuli yhdessä mäessä järjestäjien toimesta isoja jumppapalloja vastaan, mutta ne oli helppo väistää. Kivoin este oli seuraava eli kanavan ylitys uimalla, mutta kapeahan se toki oli. Takaisin toiselle puolelle loikittiin ylempää ja siellä kastui enää varpaiden seutu. Sitten juostiin taas... Loppupäässä oli vielä muutama tunneli, joissa oli jotain pieniä esteentapaisia (pahvilaatikkoja, pulleaksi puhallettu mies), joista ei kuitenkaan harmia ollut. Viimeinen este oli palokunnan johtoauto, josta piti mennä ali. Sitten aukesi loppusuora takaisin torille. Rankinta kisassa oli itselle kova alusta. Extreme oli aika kevyttä, mutta pisteet järjestäjille uudenlaisen tapahtuman kehittelystä!Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-35349608527653608722011-08-27T23:42:00.000-07:002011-08-28T00:49:11.417-07:00Ursak IIKesän toinen Ursak-seikkailu järjestettiin Outokummun Särkiselällä. Kisa starttasi aamuyhdeksältä ja aikaa reippailuun oli yhdeksän tuntia. Ensimäinen tehtävä oli partiosuunnistus yhdellä kartalla. Itse kävin pari rastia läheltä ilman karttaa, kun taas Markus juoksi kartan kanssa kolme rastia. Jouduin vähän odottelemaan lähtöalueella, mutta päästiin kuitenkin seuraavalle osuudelle melko pian kahden muun samalla radalla olevan joukkueen perään.<br /><br />Ensimmäinen varsinainen osuus oli 6,5 km suunnistus, jossa osalle rasteja pääsi vain vettä pitkin. Tätä varten päällä oli pelastusliivit ja kainalossa uimapatja. Ensimmäinen pulahdus olikin jo ykkösrastille mennessä. Aurinko paistoi ja vesi oli lämmintä, joten uimapatjaliirailu oli ihan hupia. Olkapäissä tosin hieman hapotteli kauhominen. Saavutettiin edellä menneet joukkueet toiselle saarirastille mennessä. Uimapatjauiminen ja kangasjuoksu jatkui vielä kolmen rastin verran, jonka jälkeen palattiin lähtöalueelle. Yksi pieni, 5-10 min, virhe tuli tällä osuudella suunnistuksessa. Juoksu olisi ollut nopeampaa ilman patjoja, mutta uinti oli nopeampaa ja hauskempaa patjojen kera.<br /><br />Kisan toinen osuus oli 9 km melonta. Ensimmäisellä rastilla, Jaakonkivellä olimme jälleen samaan aikaan muiden joukkueiden kanssa, samoin toiselle rastille mennessä ylityspaikalla olimme kaikki samassa läjässä. Kakkosen jälkeen kanootti piti kuljettaa Valkeisensärkkien yli, rinnettä ylös ja alas. Lisäksi matkalla oli huvikalastusalue, jonka verkkojen takia oli maastouduttava kahteen kertaan, myös paluumatkalla kolmoselta. Neljännelle rastille mennessä otimme vähän keulaa muihin, joka kuitenkin suli lopussa ja muut kauhoivat ohi. Rannalta nappaamassamme kanootissa oli nimittäin penkit väärinpäin ja loppumatkasta alkoi olla vähän puutunut olo kököttämisestä. Toinen vaihtoehto on, että melottiin koko matka kanootti väärinpäin.<br /><br />Kolmannelle osuudelle lähdettiin fillareilla. Reitinvalinta ensimmäiselle rastille oli huono ja jouduimme taluttamaan ja kantamaankin pyöriä kapealla ja vaikella polulla. Aikaa kului. Pitkälle kakkosvälille lähtiessä näimme kuitenkin naisjoukkueen ja lopulta saavutimme myös toisen sekajoukkueen. Lähestyimme siis kakkosta keulilla, mutta kohtaloksi koitui maastoväli. Tien loputtua kuljettiin pyörien kanssa hakkuulla, josta tulimme suolle. Suon jälkeen oli vähän peitteisempi mäennyppylä, maisema johon Markus hävisi. Siinä sitten pusikossa ilman karttaa ja puhelinta nojasin pyörään ja söin eväitä. Noin vartin ja pienen huutelun jälkeen löysimme toisemme ja totesimme, että näin ei voi käydä uudestaan... Muut joukkueet olivat menneet tällä välin ohi ja jatkoimme matkaa hetken vähän rauhallisemmin. Kolmannelle rastille sai ajaa pienimmällä vaihteella tolkuttomalta tuntuneen matkan. Ylhäällä oli ohje leimata rasti vaaran länsilaidalla. Taas oli siis edessä pyöränkantokeikka. Täällä syötiin kesän parhaat mustikat.<br /><br />Pyöräosuuden neljäs rasti oli sijoitettu Rauvanvaaran huipulle, eli taas pääsi polkemaan ylämäkeä. Tästä alkoi quest-tehtävä, jossa saatiin jokaisella rastilla ohje seuraavalle rastille. Ensimmäinen rasti oli Maarianvaaran laskettelukeskuksen suksivuokraamon vieressä. Sinne kun kuljimme fillarit kainalossa ensin puskan läpi ja sitten hissilinjaa pitkin pyöräkengillä liukastellen, hoksasimme, että tähän tehtävään EI pitänyt ottaa pyöriä mukaan. Myöhemmin selvisi, että moni muu oli tehnyt saman virheen... Jätimme pyörät alas ja vaihdoimme maastokengät. Alhaalla oli merkattu seuraava rasti, joka oli rinteen yläpäässä. Puskettuamme rinteen takaisin ylös, suunnistimme vielä kaksi rastia pitkin-poikin vaaraa. Täällä vastaan tuli myös naisjoukkue, mutta toinen sekajoukkue oli karannut jo. Questin suoritettuamme polkaisimme viidennelle rastille, jossa tapasimme Karsu-Ukot, jotka katosivat nopeasti rastin jälkeen horisonttiin. Kuudennelle pyörärastille mennessä ajoimme oikean risteyksen ohi ja näin tuli sitten yksi ylimääräinen vaara huiputettua... Myös rasti oli jälleen vaaran huipulla ja loppumatkasta sai jalkautua kuusikkoon. Rasti löytyi suuntavaistolla ja sitten olikin jo vähän kiire maaliin kellon lähestyessä kuutta. Poljimme reippaasti ja matka oli onneksi alamäkipainotteista. Maalissa odotti vielä yksi pikku uintitehtävä, jonka jälkeen pääsi hoitamaan karjuvaa nälkää. Pienistä vastoinkäymisistä ja viimeiselle osuudelle ehtimättömyydestä huolimatta oli taas ihan huippureissu!Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-74119954007388395682011-07-24T10:22:00.000-07:002011-07-24T10:24:56.382-07:00Rokua Geopark 24h Xtreme ChallengeAjatus tällaiseen päättömään kisaan osallistumisesta lähti itämään maaliskuisen X-wiiman jälkeisessä saunassa, jutustellessa hieman kokeeneempien seikkilijattarien kanssa. Noin työpäivän pituisia seikkailukisoja on takana jo useampia, joten tuumailin, että pitkää kisaa voisi testata ilman sijoitustavoitteita. Joukkueen toinen seikkailija löytyi helposti kotoa ja kolmas saatiin myöntymään mukaan teekupposen ääressä hieman myöhemmin.<br /><br />Kaikille 24h seikkailu oli ensimmäinen, joten alkukesän aikana me joukkueen naispuoleiset totuteltiin pitkään juoksuun noin 8h rogainingissa. Valvomisen harjoiteltiin puolestaan Jukolan yöosuuksilla ja lisäksi tehtiin yksi noin 10h valmisteleva monilajiharjoitus. Heinäkuun alussa sukkuloitiin Kuhmon KRV:llä ja Lohjan Fin5:lla. Challengea edeltävän viikon otin vastapainoksi lepäilyn ja tankkailun kannalta ja lähdössä olikin letkeä ja hiilareilla täyteendumpattu olo.<br /><br />Kisa alkoi perjantaina 22.7. puoliltapäivin prologilla, jonka ensimmäinen tehtävä oli etsiä vastinparit paperilla annetuille karttapaloille kisakeskuksena toimineen Rokua Health&Span pihapiirissä ja viereisessä lammessa sijanneilta rasteilta. Sitten siirryttiin rullaluistellen muutaman kilometrin päähän Rokuanhoville, jossa saatiin kouraan 6 km suppapitoinen suunnistuskartta. Maasto oli miellyttävää, avointa jäkäläkangasta ja suunnistus joukkueemme Poroveden Pyllähdyksen vahvuus, joten tämä osuus sujui supsikkaasti. Prologi päättyi kun olimme luistelleet takaisin kisakeskukseen. Aikaa oli tässä vaiheessa kulunut pari tuntia.<br /><br />Kilpailun ensimmäinen varsinainen osuus sisälsi maastopyöräilyä, coasteeringia, melontaa ja toistamiseen pyöräilyä. Pyöräosuuksilla oli sekä tietä, kangasta että suo- ja pusikkopolkuja. Yksi rasti haettiin poikkeuksellisesti kapeaa jokea pitkin kahlaamalla. Pääsimme käväisemään yhdellä rastilla myös Lauri Laurinpoika Räisäsen 1585 keskelle pusikkoa rakentamalla pakopirtillä. Pyöräosuuteen kuului ensimmäinen quest-tehtävä, joka oli isoon suppaan rakennetussa Ahmaksen kalevalaisessa perinnekylässä. Säntäilimme kylässä päättöminä etsien sinne kiinnitettyjä kirjaimia. Noin 10 min jälkeen olimme selvittäneet sinne kätketyn avainsanan ”Ahmas” ja jatkoimme matkaa virkistävässä vesisateessa.<br /><br />Saavuimme pyöräosuudelta Utajärven urheilukentälle noin kuuden aikoihin. Matka jatkui tästä jalan, pelastusliiveillä varustettuina. Coasteeringin rastit oli ripoteltu niin, että saimme ylittää kylän tuntumassa ollutta Oulu- ja Putaalanjokea tiheään tahtiin. Totesimme reitillä, että joissa oli jyrkkäreunaisia, kivikkoisia rantoja, joista kivenmurikat molskahtelivat veteen niin laskeutuessa kuin noustessakin. Yhden läheltäpiti-tilanteen jälkeen valittiin ylityspaikat hieman loivemmista kohdista, vaikka se tarkoitti lisämatkaa juoksuun.<br /><br />Muutaman tunnin coasteerauksen jälkeen saavuimme Merilän kartanolle, josta valitsimme kanootin ja siirryimme vesille. Kanoottia oli tosin välillä kuljetettava kantamalla maitse. Kolmestaan melominen oli uusi kokemus, mutta jonkinlaisella siksakilla päästiin eteenpäin kuitenkin. Neljänellä melontarastilla oli toinen quest-tehtävä: Kiipeä köyttä pitkin kanjonista arviolta 5m korkuiselle jyrkänteelle ja loikkaa alas jokeen. Itse tein tällä questilla loikan lisäksi myös äänenavauksen. Tämän jälkeen saimme monen muun joukkueen tavoin ensimmäisen cut-offin eli reitiltämme poistettiin neljä melontarastia ja suuntasimme inkkarin kohti viimeistä rastia ja rantautumista. Kanootti piti vielä kantaa Utajärven keskustan halki ennen kuin pääsimme jälleen pyörien selkään.<br /><br />Fillarointi takaisin kisakeskukseen tapahtui yön pimeimpinä tunteina ensin n. 10 km pitkälti soista polkua ja myöhemmin tietä pitkin. Polulla totesin lamppuvalintani heikkouden, polku oli vallan epäselvä eturenkaan edessä ja teinkin useamman maastoutumisen tällä osuudella, mutta polun lisäksi pehmeitä oli onneksi myös mättäät sen reunalla. Tässä vaiheessa reitistämme leikattiin kaksi rastia ja vältimme vielä vetisemmän Luomassuon ylityksen. Vaihtoon saavuimme aamuyön tunteina ja tässä vaiheessa oli tankattava reilusti ja kaikki vaatteet meni vaihtoon. Aikaa kului hieman liikaa.<br /><br />Kisan toinen osuus alkoi ehkä noin tunnin rullailulla pitkin autioita teitä auringonnousussa kohti Kylmälän kappelia, jossa saimme järjestäjien tarjoaman aamuyön ”lounaan”. Siitä matka jatkui edelleen luistellen kohti ratamestarin erikoista eli reissun mehevintä rastia. Luistimet, suojat ja kypärät sörkkäiltiin hieman jo väsymyksen painamina reppuihin ja lähdettiin ensin taivaltamaan noin 4 km suoraa, pitkin tasaista koivua kasvavaa kosteikkoa. Vähemmän mielenkiintoinen oli tuo osuus: koko aikana maisema ei vaihtunut yhtään. Sitten ylitimme pienen joen. Tällä kertaa ei ollut päällä pelastusliivejä ja veteen loikatessa hieman väsynyt pää totesi, että rullaluistinreppu yrittää puskea päätä pinnan alle. Tästä pinnallapysymiskamppailusta saadulla adrenaliiniruiskeella sitten jaksoikin tarpoa suossa eteenpäin, kunnes saavuttiin karmeimpaan jorpakkoon, missä tähän mennessä olen ollut. <br /><br />Jorpakon maastotyyppiä on vähän vaikea kuvailla, mutta vettä siinä ainakin oli paljon, samoin vesihämähäkkejä. Jorpakko oli pohjaltaan hyvin epätasainen ja vesi ylsi välillä kainaloihin asti. Seassa kasvoi heinätuppuja ja joitain kämäisiä pajuja siellä täällä. Kaikki mihin koskin, alkoi vajota nopeasti eli mistään ei oikein saanut kunnon otetta. Rullisreppu toi tällekin osuudelle ihan omanlaisensa lisämausteen. Joukkuetoverit survoivat eteenpäin jorpakossa kuin eläimet. Jos muistan oikein, niin tässä vaiheessa saatoin hieman avautua… Lopulta pohja hävisi kokonaan ja oli uitava eteenpäin. Tässä vaiheessa kuitenkin oli jo vähän puita näkyvissä, joten myös hieman pitävämpää maata oli tiedossa. Jorpakosta matka jatkui siis tavanomaisena suorämpimisenä rastille ja myös seuraavaa kohti. Aamuyön tunteina joukkueessamme oli hieman hankalia hetkiä mm. ihan kävelemisen että palelun ja jälleen yhden joen ylittämisen kanssa. Selvittiin kuitenkin eteenpäin, kun vaihtoehtojakaan ei paljon ollut.<br /><br />Lopulta aamutuimaan päästiin takaisin tienlaitaan ja rullilla kohti seuraavaa questia, joka oli laskeutuminen vesitornista köyttä pitkin. Pääsimme kuitenkin vaan katsomaan muutaman muun laskeutumista, koska quest suljettiin nenämme edessä. Sitten jatkettiin jälleen rullikset selässä matkaa, nyt jälleen Rokuan kankailla. Keskipäivän lähestyessä, noin vuorokauden kohdalla aurinko alkoi lämmittä ja kroppa hyytyä, väsy painoi, kengät hiersivät jalkoja ja rullisreppu painoi hartioita. Syvässä hiljaisuudessa siis käpsimme pitkin kangasta. Päässä ei tapahtunut juuri mitään. Loppumatkan tulin lopulta sukkasillaan, koska kengät jalassa taivallus oli todella tuskaista. Muurahaisilla sen sijaan oli vikkelät askeleet pitkin kinttuja. <br /><br />Lopulta siirryimme vielä rullien päälle ja meno tuntui taapertamisen jälkeen yllättävän hyvältä. Vaihtopaikalla tiemme kuitenkin katkesi, koska viimeinen, maastopyöräilyä ja laskeutumista sisältävä osuus suljettiin meiltä ja ainakin kolmelta vaihtoon samoihin aikoihin tulleelta joukkueelta jälleen nenän edestä. Olo oli kuitenkin sen verran kuollut, että kovin paljon tämä ei harmittanut. Tavoitteenahan kisassa oli mennä niin pitkälle kuin jaksetaan ja lopputuloksena oli, että jaksettiin mennä niin pitkälle kuin päästiin! Kannatti lähteä. Jos lähtee uudelleen, niin kannattaa treenata.<br /><br />Kisan sivut: <a href="http://www.rokua.com/geopark_challenge">http://www.rokua.com/geopark_challenge</a><br />Kuvia by Tapani Launonen: <a href="http://www.flickr.com/photos/74330/sets/72157626972973740/">http://www.flickr.com/photos/74330/sets/72157626972973740/</a>Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-73036009414398873672011-05-29T09:45:00.001-07:002011-05-29T10:36:52.707-07:00Sawo RogainingSavon Suunta järjesti eilen Joroisissa Rogaining-kisan. Tämä oli itselle ensimmäinen laatuaan, vaikka jotain pienempiä rogupätkiä on tullut juoksenneltua seikkailukisoissa. Osallistuttiin neljän hengen joukolla 8-tunnin sarjaan. Ideana oli siis leimata maastossa rasteja vapaavalintaisessa järjestyksessä niin paljon kuin tuohon aikaan ehtii. Rastipisteistä sai enemmän pisteitä, mitä kauempana ja vaikeampia ne olivat.<br /><br />Kisa alkoi aamupäivällä yhdentoista aikaan. Tätä ennen oltiin tehty omasta mielestämme ihan kelvollinen reittisuunnitelma. Hankaluutena oli, että etenemisnopeutta oli vaikeaa etukäteen ennustaa johtuen osittain maastosta, osittain reissun pituudesta. Karttoja (1:20000) oli vain kaksi kappaletta ja ne todettiin huojentavan hyvälaatuisiksi. <br /><br />Startin jälkeen lähdettiin ensin jolkuttelemaan maastoltaan haastavammalle kartalle, koska siellä vaikutti olevan enemmän pisteitä jaossa. Heti kolmas rasti olikin kunnon pusikon takana kiintopisteettömässä maastossa, jossa oli käytännössä edettävä suunnalla. Kaikkien hämmästykseksi tultiin rastille vallan suoraan. Käytännössä vedettiin tästä eteenpäinkin suurin osa rastiväleistä melko suoraan ja oikoen metsien kautta, ansiokkaiden suunnistajien ansiosta. Tieosuuttakin oli melko paljon ja niillä maastokenkien valinta nastareiden sijaan osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.<br /><br />Ensimmäisellä kartalla oli muutamia melkoisen kosteita paikkoja, joissa eteneminen oli varsin hidasta. Leveitä ojia/kanavia oli myös. Niistä yksi ylitettiin tuon jorpakon yli kaatunutta puuta pitkin taiteillen ja yksi uimalla. Sinne jäi talviturkki. Näiden jälkeen satunnaiset sadekuurot ei enää tuntuneet juuri miltään.<br /><br />Ensimmäisen kartan loppupuolella saatiin muutaman kilometrin ajaksi joukkueeseen vahvistusta, kun iloinen pystykorva liittyi joukkoommme. Koira oli ihan tohkeissaan jolkutellessaan ja loikkiessaan kanssamme metsässä :) Kartan loppupuolella oli sitten kilometrikaupalla tiejuoksua, joka tuntui kieltämättä aika puuduttavalta. <br /><br />Huoltopisteessä oltiin noin viiden tunnin kohdalla. Olo oli kohtuullinen, mutta nälkä huijasi vetäisemään vähän liian paljon pöperöä kupuun ja sitä kaduin sitten loppumatkan... Toisella kartalla oli melko paljon tietä juostavaksi, reitillä joka sitten valittiin lopulta kuljettavaksi. Käytännössä reitinvalinta vahvistui vasta matkanvarrella, koska maaliin oli ehdittävä alle 8 tunnin sakkopisteiden/hylkäämisen uhalla. Tässä maastossa tavattiin myös yksi "kyyrme", joka ei kuitenkaan meitä syönyt. <br /><br />Pientä väsymyksen aiheuttamaa haparointia oli loppumatkalla havaittavissa, mutta onneksi hoksattiin vielä tehdä yksi pieni koukku lopussa ja hakea ne pisteet, joilla noustiin viidenneltä sijalta neljänneksi kokonaiskilpailussa, kahdestatoista 8-tunnin joukkueesta. Maalissa oltiin 7,5-tunnin aikaan, 51,8 km jälkeen ja omalta osalta ainakin melkoisen poikkinaisena, mutta yhtä hienoa kokemusta rikkaampana! Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-61658595501158297512011-05-23T11:30:00.001-07:002011-05-23T11:56:04.077-07:00Suunnistusta, suunnistusta.Metsää on rämmitty tänä keväänä kompassi kourassa etelässä, lännessä ja idässä. Jotenkin sitä kai kuvittelee, että tässä hommassa voisi kehittyä...;) Tähänastiset saavutukset tosin on parhaillaankin keskinkertaisia. Sen verran kuitenkin pohjia on tullut, että uskaltauduttiin SM-erikoispitkälle Ilomantsiin. Pääsyynä lähtöön oli juuri se, että kisat oli omilla huudeilla ja nimenomaan Ilomantsissa, joka on erämaamaisuudessaan vallan kiehtova paikka.<br /><br />Erikoispitkä oli siis asumattomilla kankailla Koitereen luoteiskulmalla. Pääasiassa maasto oli polutonta, mutta muutama tie halkoi aluetta. Kovin runsain mitoin niitä ei kuitenkaan voinut hyödyntää tai ei tullut hyödynnettyä. D21-sarjan alussa oli kaksi 3,3-3,4 km pitkää hajontalenkkiä, joista ensimmäisellä tuli se kisan iso pummi, kun tipahdin kartalta. Lopulta rasti löytyi ja seuraava hajontalenkki sujui paremmin, vaikka mittakaavan kanssa oli välilä vähän hankalaa. Tämän jälkeen oli siirtyminen 10,7 km kartalle, jossa oli pitkät, jopa yli 4 km, välimatkat rastien välillä. Tässä vaiheessa suunnistus oli aika yksinäistä, välillä ei näkynyt pitkiin aikoihin edes ketään risteävää, sen verran oli lääniä juoksennella. <br /><br />Parin tunnin kohdalla tapasin rastilla käärmeen, jonka "ansiosta" vetäisin seuraavalle rastille pienen kiertolenkin kautta. Onneksi sentään kerkesin leimata ennenkuin huomasin kaverin, niin sain sentään tuloksen kisasta. Kolmen tunnin paikkeilla sitten parinkymmenen asteen lämpötila alkoi näkyä nestehukkana - ajatus ja jalat alkoi tahmoa. Onneksi sentään jonkinlainen ajattelu- ja liikuntakyky säilyi maaliin asti ja olo helpotti kun pääsi kisakeskukseen litkimään vettä ja palautusjuomaa. Maasto oli kyllä ison osan reissusta aika raskasta tallattavaa niin muodoiltaan kuin kasvillisuudeltaan ja kokonaisuudessaan kisan jälkeen oli todella löylytetty olo. Sinänsä siis hieno kokemus, vaikka tuntuisi että vähän parempaankin olisi pitänyt pystyä...Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-57494679601509380212011-03-20T01:33:00.000-07:002011-03-20T01:38:33.775-07:00Talvista seikkailuaViimein on jotain kirjoitettavaa talven hiljaiselon jälkeen. Eilen järjestettiin nimittäin Karsun toimesta Joensuussa seikkailukilpa, nimeltänsä X-Wiima. Edellisenä iltana vähän päiviteltiin pakkaamisen ja kisajärjestelyjen nopeutta tyyliin "mitä ei ole mukana, sitä en tarvitse" ja ajoimme (enemmän ja vähemmän) reippaina kotiseudulle Pohjois-Karjalaan kuun loisteessa. <br /><br />Aamulla lähdettiin kohtuullisen hyvissä ajoin ajelemaan kisapaikalle, mutta matkalla ilmeni, että toisesta fillarista oli jäänyt takapyörä pihamaalle killottamaan ja eipä auttanut kuin kurvata takaisin se hakemaan. Siinä vaiheessa oli jo selvää, että myöhästyisimme lähdöstä. Lopulta olimme kuitenkin hiljaisen ajomatkan jälkeen starttipaikalla huomataksemme, että tämä samainen pyörä on lukossa ja avain vähän kauempana. Niimpä se jäi rannalle, mutta pelastukseksi saimme lainapyörän kisanjärjestäjältä.<br /><br />Kilpailun ensimmäinen laji olisi ollut hiihtosuunnistus, jonka jätimme suosiolla väliin aamun kommellusten takia ja lyöttäydyimme kisaajien joukkoon seuraavalle hiihto+lumikenkäily-osuudelle. Lumikengät jouduin virittämään selkään sidontaliinalla, koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ollut tarjolla. No jotenkin ne siinä sitten tulivat mukana ja nikamatkin on vielä sijoillaan.<br /><br />Reilun puolituntisen hiihdon jälkeen koipiin vaihdettiin lumikengät ja painallettiin suunnistamaan umpihangessa melkoisen profiilirikkaaseen maastoon jossain Pärnävaaran lähettyvillä. Tätä huvia kesti vaihtoineen kolmisen tuntia. Yksi vähän isompi pummi tuli reissulla eli kenkäilimme kartalta ulos heti kakkosrastilla. Muuten suunnistus sujui kohtuullisesti, mutta ne nousut... Kun lunta on vajaa metri, nousua 30 metriä ja kaltevuuskulma on, hömm, erittäin kalteva, niin tämä aiheuttaa helposti moonvalk-efektin eli jalat käy, mutta mihinkään et liiku. Käyttämällä mitä eriskummallisempia vimpautusliikkeitä, onnistuimme kuitenkin huiputtamaan huippumme. Maisemat oli hienot ja muita joukkueita näkyi sen verran vähän, että välillä meinasi unohtua, että ollaan ikäänkuin kisassa mukana. Paikoitellen maa hyllyi alla kosteimmilla kohdilla ja Välillä kenkien pohjissa oli kilokaupalla auringon lämmittämää lunta kiinni. Muutamat rempulat vetäistiin molemmat ja Mara teki ihan varmasti ainkin yhden spakaatin! Parhaimmissa paikoissa edettiin juosten, lumikengät kainalossa hiihtouralla. Monot ei välttämättä ole muuten ihan parhaat kengät lumikenkiin, koska päkiän alle kasaantuu helposti iso lumipaakku.<br /><br />Kenkäilyn jälkeen hiihdettiin takaisin Lykylle. Suunnittelin matkalla suksien polttoa, niin "mukavalta" se hiihtely tuntui. Noh, onneksi lajia sai vaihtaa ja päästiin pyöräilemään. Tosin pyörä oli itselle vähän isohko ja lukkopolkimet sen verran tiukat, että pari kertaa kemahdin kumoon, kun menopeli hyytyi lumihankeen ja en ehtinyt irrottaa jalkoja ennen tasapainon pettämistä. Reitti kulki Joensuun keskustaan ja rasteja olisi ollut haettavissa 21 kappaletta, joista ehdimme parin-kolmen tunnin aikana hakemaan 7. Myös pyöräosuuden keskellä oleva juoksusuunnistusosuus jäi kokematta, koska aikaa ei ollut riittävästi (meille). Pyörärasteja valikoitiin niin, että päästiin lopussa, kahdeksan tunnin reippailun päätteeksi, vielä kapuamaan Lykynlammen takana kohoavalle harjulle ja sieltä sitten jään yli maaliin.<br /><br />Kaikin puolin oli hienosti järjestetty kisa, mutta joukkueemme Poroveden Pullistus ei yltänyt ihan parhaimpaansa tällä kertaa. Keli oli kuitenkin loistava ja tulipahan pitkä lenkki tehtyä...<br /><br />TepaTepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-31928489553010083472011-02-20T06:24:00.000-08:002011-02-20T06:28:47.124-08:00Ritiratiralla...<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfyWbLwdKVVvrS3FAPGobqbmcirAdAbEbEOTGyTPntEnCuf9wymnRVYIeYh4nCpbzRZbT6zEVRWvFuo4QeOlAhhakdXlu0XWCSs1p3sdhsSdNnHaftCHDoCTo447ez14ymGXn73eTusTtj/s1600/01012011614.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 240px; height: 320px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfyWbLwdKVVvrS3FAPGobqbmcirAdAbEbEOTGyTPntEnCuf9wymnRVYIeYh4nCpbzRZbT6zEVRWvFuo4QeOlAhhakdXlu0XWCSs1p3sdhsSdNnHaftCHDoCTo447ez14ymGXn73eTusTtj/s320/01012011614.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5575777860401258866" /></a><br /><br />Talven kivoimpana palasena oli vuodenvaihteen umpihankisuunnistus Ryläyksellä ennen kuin lunta tuli napaan asti. Jokohan kohta voi sanoa, että alkaa kevät tulla? Ainakin seikkailemaan pääsee kuukauden päästä Joensuun X-Wiimaan! Sitä ootellessa...Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-3284043257479709922010-10-09T10:15:00.000-07:002010-10-09T11:09:25.825-07:00Vaarallistakin vaarallisempi Vaarojen MaratonTeppo ja Mara olivat tänään maratonilla Kolilla. Itselle tämä oli toinen tempaisu tuolla "vapauttavan tuskan" 43-kilometrisellä herkkupalalla, Maralle jo kolmas.<br /><br />Suhtaannuin viime vuotisesta energiavajeesta viisastuneena tankkaukseen erityisellä huolella ja vakavuudella. Kahtena edeltävänä päivänä söin hiilaripitoista ruokaa niin paljon kuin suinkin kykenin, jopa pahoinvoinnin rajamaille saakka loppua kohti. Mutta aamulla ei pahemmin tarvinnutkaan syödä ja lähtökarsinassa löytyi toivottu odottava varpaan vipatus matkaan sinkaisemista odotellessa.<br /><br />Lähtö oli tänä vuonna porrastettu niin, että miekkoset säntäsivät metsän siimekseen varttia ennen meitä naisia ja duo-sarjaa. Niimpä heti alkuun juostessa huomasin, että sijoitushan näyttää ihan kelvolliselta, edessä oli vain yksi omansarjalainen, joka reilun puolen tunnin kuluttua paljastuikin duosarjalaiseksi. <br /><br />Tästä riemuissani kimpoilin reippaahkolla askelluksella kohti kierrettävän Herajärven toisessa päässä olevaa Kiviniemeä ja ohittelin rauhallisimmin juoksevia miehiä läjäpäin. Aika harvinaista. Ja hienoja yksilöitä olikin juoksussa, antoivat tietä ystävällisesti ja vielä kannustivat eteenpäin. Tämä olikin maalisuoraa lukuunottamatta reissun mieltäylentävin osuus. <br /><br />Juuri kun aloin jo vähän epäillä kisan tasoa vedellessäni yksin kärjessä, sain niskaani sen verran sähäkän näköisen juoksijattaren, että arvasin ykkössijan menetetyksi. Parikymmentä minuuttia roikuin vielä perässä, mutta kun heitin mukkelismakkelikset polulle, älysin vaihtaa astetta pienemmälle vaihteelle ja päästää toisen menemään.<br /><br />Kiviniemessä reilun 15 km jälkeen vettä hörppiessäni vajaan kaksituntisen kohdalla pelkäsin viimevuotisen tavoin seinän tulevan vastaan tämän jälkeen, mutta tossu olikin edelleen syönnillään. Olo oli muuten hieman äklöttävä, sen verran tuli geeliä pumpattua kupuun alkumatalla. Tässä vaiheessa oli kuitenkin selässä ollut juomapussi lopettanut vuotamisensa ja tuntuikin melkoisen kepoiselta selässä. Laskeskelin, että edessä on reilu parituntinen ennen seuraavaa vesipistettä ja toivoin hartaasti selviäväni sinne kuivamatta kasaan.<br /><br />Paluu Kiviniemestä Kolin suuntaan Ryläyksen Vaaran puolella on matkan ankarinta tarjontaa. Polussa on sekä jyrkkyyttä molempiin suuntiin että runsain mitoin kiviä kompasteltavaksi. Kaikkia nyppylöitä on lähes mahdoton juosta, enemmänkin se on raahautumista ylöspäin polviin nojaten. Alamäissä kurvailin tuolla vielä suunnistajamaisen (puoli)ketterästi. Ja kylläpä tuota "namiskuukkelia" tuntuikin riittävän. Toisaalta, tämän raatamisen loppupäässä alkoi jo suupielet välillä nykiä ylöspäin, kun loppumatka tuntui ajatuksissa jo selvästi lyhemmältä kuin alkumatka ja jalka nousi edelleen paremmin kuin viime vuonna.<br /><br />Viimeisellä juomapaikalla, noin 35 km paikkeilla, olin neljän tunnin kohdalla. Vesi oli repusta loppu ja kulautin menemään pari mukillista ämpäristä selvitäkseni sillä loppumatkan. Ensin oli edessä 40 min melko tasainen hiekkatieosuus. Siellä oli menossa melkoinen puujalka-armeija, itseni mukaan lukien. Koipia kiristi ja välillä oli pakko pysähtyä venyttelemään. Alamäet menin akuankkana, pyrstö pyöri puolelta toiselle kun heittelin jalkoja sivukautta eteen. Etureisistä ei ollut jäljellä enää mitään. Vaikka tuntuikin jo aika karmaisevalta, niin jotenkin sain itseni ajattua konemaiseen olotilaan ja yksinkertaisuuksissani laskin askelpareja nollasta sataan uudestaan ja uudestaan. Jokaisen satasen loppuun oli vähintään jaksettava hölkällä. Ylämäessä (pienissäkin) tosin juokseminen oli kutakuinkin kidutusta, joten kävelin ne suosiolla. <br /><br />Sitten muutin tekniikkaa, ja laskin vain kahteenkymmeneen... Viimeiset nousut Kolin huippua lähestyttäessä olivat aikamoista tylytystä, mutta tasaisella juoksin hammasta purren. Tällä loppumatkan itseruoskinnalla oli aika ratkaiseva tekijä siinä, että sain itseni maaliin parikymmentä minuuttia kovempaa kuin viime vuonna ja näin sain myös pidettyä sijoitukseni, joka tosin muuttui perillä kolmenneksi, kun selvisi että miesten lähdössä oli lähtenyt matkaan yksi vauhdikas nainen. Palkintona oli kahvakuula.<br /><br />Nyt elämä on aika köpöttelyä kun käpälät ei jousta niin sitten mihinkään suuntaan ja istumaankin on heittäydyttävä - ylös pääsee käsien avulla. Mutta ei haittaa yhtään. Ai niin, ruskamaisemat eivä olleet hassummat.Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-34736989521716060392010-09-19T06:04:00.000-07:002010-09-19T06:16:59.377-07:00SyksyilyäSyyskuu tuo aina tullessaan pimeät illat, jolloin on hyvä heittää lamppu otsalle ja lähteä valaisemaan itselleen tietä metsän siimekseen. Viime vuonna haksahdettiin yösuunnistukseen ja käytiin sekä oman alueen että Kainuun am-yökisat rymyämässä. Ja sama juttu toistuu tänä vuonna: Omat oli ja meni ja Kainuu on edessä viikon päästä.<br /><br />Kehitystä viimevuotisiin aloittelurasteihin oli molemmilla: Tällä kertaa Markus ei juossut kartalta ulos ja oma matkakaan ei katkennut äkkiarvaamatta eteen ilmestyviin kallioseinämiin ja suolampiin. Selvittiin siis ihan kohtuudella metsästä pois. Ja hupia oli, ihme että laji ei vedä enemmän väkeä... Tai sitten se sopii vain erityisen harvinaisella mielenlaadulla varustetuille. ;)<br /><br />Muuten on alkusyksy mennyt omalta osalta enempiä kimpoilematta, koska nilkka on heittänyt herjaa ajoittain. Pienellä jännityksellä odotankin, miltä Kolin 43 km maistuu kolmen viikon päästä...Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-66819455805342439132010-08-15T12:50:00.000-07:002010-08-15T12:58:15.473-07:00Am-kisailuaElokuinen viikonloppu kului enemmän ja vähemmän mukavasti am-kisoissa. Lauantaina saatiin maistella pitkänmatkan kisaa ja sunnuntaina (tänään) oli jälkiruuaksi viesti. Pitkällä matkalla oltiin molemmat tyylikkäästi sarjojemme hännän huippuja. Maasto oli vaativa suunnistuksellisesti ja korkeuserojen vuoksi myös fyysisesti. Jostain syystä tossu ei oikein noussut ja Mara "onnistui" niksauttamaan nilkan. Näitä sattuu... Siitäpä syystä vara"mies" T pääsi/joutui kisaamaan am-viestimestaruudesta H21 sarjassa kahden vauhdikkaan veteraani-ikäisen kanssa. Ihan oli hupia, vaikka äärimmäisestä rutistuksesta huolimatta ei riittänyt vauhti tällä ankkurilla mihinkään. Mutta jotenkin sai sellaisen rytinän päälle, että sellaisella voisi koettaa jatkossakin niittää tanteretta ja ehkä joskus jossain onnistuakin. Heh.Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-85286028580568763702010-08-15T12:33:00.000-07:002010-08-15T12:48:10.693-07:00Suunnistus ja Sveitsi<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6kdrcesS14FPbrFjOB-KciJA_j-aIrxN7wNbXu8YW_072lM1XV2O3ozzcyUOyIcjjhiI1XuTEjEYRr8dog55Xw2rJDbGugjvcTTB8vCPEg_aoWbwZ6Hbj__MdkT5lD1Gs9onM83fH4qpo/s1600/Naamis+(6).JPG"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 320px; height: 240px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6kdrcesS14FPbrFjOB-KciJA_j-aIrxN7wNbXu8YW_072lM1XV2O3ozzcyUOyIcjjhiI1XuTEjEYRr8dog55Xw2rJDbGugjvcTTB8vCPEg_aoWbwZ6Hbj__MdkT5lD1Gs9onM83fH4qpo/s320/Naamis+(6).JPG" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5505725698930617010" /></a><br />Sveitsissä käytiin suunnistamassa. Kyseessä oli WMOC eli veteraanien MM-kisat: Kaksi sprinttiä ja kaksi pitkää matkaa sekä finaali. Toinen meistä juoksi avoimin mielin avoimessa sarjassa kaikki muut matkat paitsi finaalin. Sprintit oli huippuja: Vanhoja koukeroisia rakennuksia, puistikkoja, sisäpihoja ja kohtuullisesti rappuja. Molemmat siis käytiin vanhoissa kaupungeissa. <br /><br />Pitkän matkan kisoista ensimmäinen taas kisattiin käytännössä katsoen laitumella. Lehmät oli toisin ajettu suunnistusalueelta pois. Muutamassa kohti oli tehty laidunten väliin viitoituksia, joilla lehmikset ohitettiin. Melkoisen laukkamaasto oli tämä.<br /><br />Toisen päivän kisapaikka oli niin eristyksissä ylhäällä vuoristossa, että sinne pääsi ajamaan vain toiseen suuntaan. Siksipä kaikki lähdöt oli siirretty tunnilla eteenpäin. Jonkin verran sai siis kisakeskuksessa hengailla... Maasto oli ensimmäistä päivää vaativampi ja käyriä piti lukea tarkempaan eteenpäin pääsemiseksi. Mutta päästiin pois sieltäkin.<br /><br />Finaalista en osaa sanoa mitään, kun meitä ns. alaikäisiä ei maastoon silloin päästetty. Ihaillen vaan sai katsoa 35-95 vuotiaitten maaliintuloa. Jotkut 7-kymppiset vetivät kovempaa kuin jotkut toiset 35:t. Hatunnostonarvoisia olivat myös mm. hölkäten maaliin tulevat kasikymppiset. Jospas itsekin pysyisi yhtä hyvänä... <br /><br />Hyvä reissu, hienot maisemat, paljon lehmiä ja välipäivillekin oli sopivasti "vuorikiipeilyohjelmaa". Ei hassumpaa, vaan kummempaa.Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-88195916561638491552010-07-28T11:51:00.000-07:002010-07-28T12:09:21.089-07:00Kaikenlaista<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhx1TA6-iteByxcG1WA5KoSy2IPJ4CNBRRsZbOM1OX49qxBhjKIRpXzKhEmqI3Lv3CVvbbfewZfw0BMqkCSL56jZuqBVGRtgjYLwuKRJXXbgOonOhcXurOyTJcFEULMCepZgh_1ev0pqbxO/s1600/Tiilikka+018.JPG"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 200px; height: 150px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhx1TA6-iteByxcG1WA5KoSy2IPJ4CNBRRsZbOM1OX49qxBhjKIRpXzKhEmqI3Lv3CVvbbfewZfw0BMqkCSL56jZuqBVGRtgjYLwuKRJXXbgOonOhcXurOyTJcFEULMCepZgh_1ev0pqbxO/s200/Tiilikka+018.JPG" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5499036137601335474" /></a><br />Jalka on hupsankeikkaa, parempi! Yllätys yllätys, se näytti paranevan siinä lääkärin määräämässä kahdessa viikossa. Tottelevainen koipi. Tehokkaaseen uuteen harjouitukseen pääsin tutustumaan joukkuetoverin kanssa: 10*2min loivaan ylämäkeen 90% tehoilla. Alussa en oikein uskaltanut juosta, kun käppäräisen kunto vähän arvelutti. <br /><br />Mäkiharkan jälkeen uskaltauduin jopa männäsunnuntaina metsään jolkottelemaan. Kyseessä oli meidän seuran omat suunnituskisat, joita varten kävin rasteja tarkastamassa aamulla. Noh, ei se ihan unelmareissu ollut: Juuri kun lähdettiin metsään, niin päälle repesi ukkoskuuro, vaikka säätiedotuksessa oli ennustettu poutaa. Mitään sadevaatteita ei siis ollut mukana. Lisäksi omalla tarkastusalueella näkyi puukaupan vilkastuminen aika konkreettisesti. Lisäksi kartta oli pienipiirteinen ja printattu kotitulostimella. Muutama ärräpää saattoi metsästä kuulua... Jouduin siis nielemään ylpeyteni (?) ja hannaamaan muutaman pahimman louhikko-risukkorasti kohdalla. Lasten löhtökään ei su löytynyt ilman pientä ylimääräistä kiekkaa. Siimaria pitkin sitten saavuin sinne vähän ennen kuin aloimme lähettämään tulevaisuuden toivoja metsään. Toivottavasti ensi viikolla maailma hahmottuu kirkkaammin, kun pääsee taas oikeasti suunnistamaan!<br /><br />Maantiepyörääkin on tullut helteessä kiusattua muutamaan otteeseen. Alkukesän se onkin saanut olla aika rauhassa. Lisäksi käytiin toissapäivänä Tiilikanjärven kansallispuistossa lenkillä ja olin siellä kuin Liisa Ihmemaassa. On niitä ikävämpiäkin maisemia olemassa. Lisäksi polku on nopeajuoksuinen, tosin pitkospuuta on eteläpäässä melko paljon. Mutta suot on kauniita myös kankaan ohessa. Ja sitten helmenä puistossa on aivain unelma hiekkaranta keskellä erämaata. Sinne oli useampia lapsiperheitä pesiytynyt telttojen kera. Muuten oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja jalat oli niiiiiin iloiset päästessään kunnon polulle. Tiilikka pääsi nyt mukaan lempipaikkojeni listaan mm. Kolin kaveriksi.Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-20712864738483561422010-07-18T09:59:00.000-07:002010-07-18T10:17:35.292-07:00Tassun jäljillä RuokolahdellaEiku siis rastien jäljillä! Oma sarjavaihdos FIN5:lla D21A:sta kuntosuunnistajaksi takasi sen, että rastit löytyivät ilman suurempia ihmettelyjä. Maastoon uskaltauduin toisena kisapäivänä C-radalle. Kun poluilta poikkeaminen ei sattunut Kainuussa niksahtaneeseen tassuun, niin siirryin astetta vaativampaan B-rataan kolmantena päivänä. Kaksi viimeistä päivää tassuttelin sitten jo A-radan lyhyempää versiota. Kävellen suunnistuksen kartanluvullisesta edusta kertoo se, että C- ja A-radan vauhti oli sama, 17 min ja risat kilometrille. Jotain oleellista ehkä tarttui mieleen noista harkoista liittyen nimenomaan tuohon kartanlukuun ja se kirkastui kyllä, että rinnerastit on mulle niitä hankalimpia. Maalisuoralla käppäillessä oli kyllä sellainen "leuka rintaan ja kohti uusia näyryytyksiä" -olotila, mutta hyvä sentään että vähän sai leikkiä suunnistusta haaverista huolimatta.<br /><br />No Mara puolestaan kevään juoksutaukoilusta huolimatta vetäisi kaikki kisat läpeensä. Suunnistusta tuli viikon aikana yhteensä muutamaa minuuttia vaille 9 tuntia. Sillä lohkesi häntäpään toinen sija, yksi japanilainen jäi jalkoihin. Hyviäkin rastivälejä oli kaikissa kisoissa, mutta myös muutamia vähän isompia pummeja. Maalisuoran kovin tulos oli sekunnin jäljessä kärkeä, kun vähän kehtasi yrittää. Maastot oli miellyttävästi juostavat, mutta sää oli kyllä vähän liian hornankattilamaiset: Hellettä parhaillaan 34 astetta. Ja majoitus oli kyllä vähän turhan budget-tasoa. Ainakin hella ja viemäri olisi hyvä olla. Kotiin oli siis aika mukava tulla. Ja nyt käännetään katseet kohti Sveitsiä ja WMOCia!Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-31849819981964661332010-07-09T13:13:00.000-07:002010-07-09T13:41:57.698-07:00Rastiviikkoilua ja naksausKainuun rastiviikko on tänä vuonna Puolangan Paljakassa. T oli siellä kahdessa ensimmäisessä kisassa toteamassa, että puolentoista viikon tauon jälkeen on juoksu alkuun tahmeaa ja suunnistus on sitten vielä sitäkin tahmeampaa. <br /><br />Lähes 30 asteen helle aiheutti sen, että jo kisakeskuksen ja lähdön välillä hiki kirvelsi silmiä ja suussa maistui suola. Maastossa lämmön vaikutus vielä kertaantui ja tuntui ainakin itsellä sumentavan ajattelua. Ensimmäistä kertaa onnistuin myös tulemaan lähtöön aivan viimetingassa, koska ei huvittanut paljon juosta parin kilometrin matkalla sinne. Suunnistus oli ensimmäisessä kisassa siis keskinkertaista. Lopun juoksuväleillä tulo muutamia kohtuullisia rastivälejä ja maalisuoralla olin sentään maanantaina sarjan nopein.<br /><br />Tiistaina käytiin järvessä palauttelemassa lihaksia sekä maastopyörällä pienellä ajolla ja sen päälle vielä vähän juoksentelemassa. Käytiin myös Hepoköngästä ihastelemassa. Upea paikka!<br /><br />Maanataista "viisastuneena" toisessa osakilpailussa ajattelin, että lisään vauhtia, jolloin ylimääräiset koukutkin tulevat tehtyä nopeammin. Eli tarkoituksena oli pitää vauhtia yllä ts. pummata vauhdissa. Olin lähdössä "tosi ovela" ja kyttäilin, mihin oman sarjan aiemmat lähtijät suuntaavat. Oman lähtöpiippauksen kohdalla sitten säntäsin karttaa katsomatta samaan suuntaan. Vauhti nousi samantien ns. nollasta sataan. Samalla vilkuilin karttaa. Tulin suolle ja sitten isommalle suolle ja sen yli. Rasti häämötti, mutta se ei ollut oma. Juoksin pitkin kangasta ja tulin uudestaan suolle. Kartta ja ajatus eivät kohdanneet. Lopulta älyttömän juoksentelun jälkeen olin ensimmäisellä rastilla noin vartti lähdön jälkeen. <br /><br />Toiselle rastille menikin aikaa sitten puoli tuntia ja neloselle mennessä olin ehtinyt kääntää kartankin väärinpäin. Järvi pysäytti sitten lopulta säntäilijän. Mietin, että kaikkien aikojen surkein suunnistus... Enää vaan nilkan nyrjähdys puuttuisi... Ja eipä sitäkään tarvinnut pitkään odotella. Kasille mennessä jalka niksahti kipeästi ja tiesin heti seuraavalla askeleella, että tämä suunnistus oli tässä ja että tämä rastiviikko oli tässä ja että FIN5 oli tässä. Linkutin pois metsästä hammasta purren, onneksi tie oli lähellä. Siellä yllätyin iloisesti, kun kävely tasaisella ei sattunut kovasti. Pääsin siis ensiapuun omin jaloin ja siellä sain jäitä koipeen, ja turvotus jäin tosi vähäiseksi.<br /><br />Noh, nyt ollaan sitten kotona ja koetan orientoitua M:n ensiviikkoisen FIN5:een. Henkisiä mustelmia varmasti tulee lisää viikon aikana, kun ei itse pääse vaikka tahtoisi. Mutta tällaista tämä reippailu joskus on...Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-27318986737215138132010-06-21T09:39:00.000-07:002010-06-21T10:11:34.756-07:00JukolaViides Venlojen viesti on ainakin fyysisellä tasolla takana. Oma osuus alkoi hienosti, kun ensimmäistä kertaa osuttauduin vaihtoaitioon täydellisellä hetkellä tehdäkseni muutamat tiukat (?) harjotusvedot ennen kartan tuloa. Aiemmin olen virunut aitiossa nahistukseen asti ennen omalle osuudelle pääsyä. <br /><br />Muutenkin alku lähti ihan muikeasti: Pitkä viitoitus ja itselle harvinainen, mutta hyvä reitinvalinta ykköselle. Lyhyitä rastivälejä seurasi perään useita, ja ei tarvinnut paljoa hakea mitään niistä. Urat oli hyvät. Sitten tuli pitkä väli ja urat hävisi ja puskin halki soiden ja mäkien aivan omalla vainulla. Tämän jälkeen olin nostanut joukkueen sijoituksen päälle 200:sta jonnekin alle 170:n!<br /><br />No, sittenpä tulikin se megalomaaninen pummi. Rastilla oli kamera, ja piti päästä äkkiä pois sen edestä. Hirveätä kyytiä painelin hatelikkoon. Luin aivan väärää notkoa kartasta ja tulin avokalliolle, jota en vaan löytynyt kun luulin juosseeni jonnekin ihan muualle. Siinäpä sitten pörräilin ympäriinsä hammasta purren, kunnes lopulta paikallistin itseni ison jyrkänteen alta ja lamppu syttyi taas. Rasti oli mäen toisella puolella. Tämän jälkeen yksi rastiväli hujahti taas ihan heittämällä, mutta sitten hajosi päänsisäinen matkamittari ja meni taas ihan soossiksi koko suunnistus. Noissa kahdessa pummissa hävisin noin 100 sijaa (tosin en nähnyt niitä sataa...).<br /><br />Loppu meni sitten kohtuullisesti, vaikka päänahkaa alkoi vähän kiristää pummailun jäljiltä. Varmuuden vuoksi kävin lopussa varmistamassa, että väärät rastit on oikeasti vääriä rasteja. Loppupäässä sain vähän vetoapua Fincken tytöltä ja huomasin samalla, että myös juoksua pystyy vielä parantamaan. Ja aika paljon. Tulin myös maaliin tuon voittajajoukkueen ankkurin kanssa samoihin aikoihin. Eli sain myös nauttia yleisön mylvinnästä täysin siemauksin. Otti päähän.<br /><br />Yhteenvetona voi sanoa, että kytäjä oli maineensa veroinen. Tiukkaa oli itsen lisäksi varmaan joillakin muillakin, tai ainakin sillä tytöllä, joka huusi vielä viimeisellä metsärastilla kovaan ääneen: "Mä lopetan suunnistuksen tähän!!!" No, minäpä en!Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-20516580507477113812010-05-30T04:11:00.000-07:002010-05-30T04:20:39.252-07:00Seikkailua ja semmostaJoo, pitäisiköhän vähän koettaa aktivoitua tämän blogin kanssa... :) Ollaan vähän tässä koetettu leipoa itsistämme seikkailu-urheilijoita suunnistuksen ohella. Maaliskuussa käytiin X-Wiimassa Kolilla hikoilemassa, toukokuussa Lohjalla Spring Adventuressa ja eilen oli Joensuussa Ursak I -seikkailukisa ja parin viikon päästä on tarkoitus lähteä No Limit Adventureen etelään. Kisavalmisteluista ollaan koetettu ottaa opiksi ainakin sen verran, että oltaisiin ajoissa paikalla, että ei enää myöhästyttäisi lähdöstä (tapahtunut muutaman kerran). Yleensä neljän-kuuden tunnin välillä hyppää karhu selkään ja väsy alkaa painaa, mutta jotenkin näillä seikkailuilla on vaan aika addiktiivinen vaikutus. Saisi olla vaan lähempänä enemmän kisoja, että ei tarteisi ajaa niin hirveesti ympäriinsä koko ajan...Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-65558180966565582092009-12-20T05:32:00.000-08:002009-12-20T05:37:35.486-08:00Jääliukua<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhvlM5zMByzPV1pPGiPzQdirAU8QqhrUKAVm7mpJECNdk4ZLA9LvCC2gBQoIdfu613j-GDmylyycuwvmIEkW7Ii8c0Rx_QDbKBzEFqpWgmeUmWelD2uzafnevX2UoMjS6khQazEYoa_KrnM/s1600-h/Poroveden+j%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4+19.12+(7).JPG"><img style="MARGIN: 0px 0px 10px 10px; WIDTH: 200px; FLOAT: right; HEIGHT: 150px; CURSOR: hand" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5417311672493276690" border="0" alt="" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhvlM5zMByzPV1pPGiPzQdirAU8QqhrUKAVm7mpJECNdk4ZLA9LvCC2gBQoIdfu613j-GDmylyycuwvmIEkW7Ii8c0Rx_QDbKBzEFqpWgmeUmWelD2uzafnevX2UoMjS6khQazEYoa_KrnM/s200/Poroveden+j%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4+19.12+(7).JPG" /></a> <div>Uudet slidet testattu eilen ja heti tänään uudelleen järven jäällä. Hyvä luistelukeli, tänään tosin naama oli jäätymäisillään 15 asteen pakkasessa. Lunta on sen verran, että vähän jarruttaa, mutta ei pysäytä. Pari-koleme kymppiä luistelua takana tälle talvelle ja toivon mukaan vielä aika paljon edessä.</div>Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2837940418183789342.post-17484867496815992952009-12-08T11:59:00.000-08:002009-12-08T12:06:52.111-08:00Kumpahan testailen<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEisu9B4uN9dcntQbwOo37i5qKrunHv95J5Qy4iSh5k3r5aH2OwmZdG_sXOg6Mwq6dcDzPIiAAWcjn6O2X3EJF-1H_QuSEmVASzVBS-0itsxK_bnJr9xjgVzvjw40bU5XlTD1xfLPt3mxUB8/s1600-h/1224.JPG"><img style="MARGIN: 0px 0px 10px 10px; WIDTH: 240px; FLOAT: right; HEIGHT: 320px; CURSOR: hand" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5412958770276178978" border="0" alt="" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEisu9B4uN9dcntQbwOo37i5qKrunHv95J5Qy4iSh5k3r5aH2OwmZdG_sXOg6Mwq6dcDzPIiAAWcjn6O2X3EJF-1H_QuSEmVASzVBS-0itsxK_bnJr9xjgVzvjw40bU5XlTD1xfLPt3mxUB8/s320/1224.JPG" /></a><br /><div>Miltä tämä näyttää? Mr. Mara tyylitellyssä juoksupuvussaan loppukesästä...</div>Tepponenhttp://www.blogger.com/profile/07537748194507532035noreply@blogger.com0