Metsää on rämmitty tänä keväänä kompassi kourassa etelässä, lännessä ja idässä. Jotenkin sitä kai kuvittelee, että tässä hommassa voisi kehittyä...;) Tähänastiset saavutukset tosin on parhaillaankin keskinkertaisia. Sen verran kuitenkin pohjia on tullut, että uskaltauduttiin SM-erikoispitkälle Ilomantsiin. Pääsyynä lähtöön oli juuri se, että kisat oli omilla huudeilla ja nimenomaan Ilomantsissa, joka on erämaamaisuudessaan vallan kiehtova paikka.
Erikoispitkä oli siis asumattomilla kankailla Koitereen luoteiskulmalla. Pääasiassa maasto oli polutonta, mutta muutama tie halkoi aluetta. Kovin runsain mitoin niitä ei kuitenkaan voinut hyödyntää tai ei tullut hyödynnettyä. D21-sarjan alussa oli kaksi 3,3-3,4 km pitkää hajontalenkkiä, joista ensimmäisellä tuli se kisan iso pummi, kun tipahdin kartalta. Lopulta rasti löytyi ja seuraava hajontalenkki sujui paremmin, vaikka mittakaavan kanssa oli välilä vähän hankalaa. Tämän jälkeen oli siirtyminen 10,7 km kartalle, jossa oli pitkät, jopa yli 4 km, välimatkat rastien välillä. Tässä vaiheessa suunnistus oli aika yksinäistä, välillä ei näkynyt pitkiin aikoihin edes ketään risteävää, sen verran oli lääniä juoksennella.
Parin tunnin kohdalla tapasin rastilla käärmeen, jonka "ansiosta" vetäisin seuraavalle rastille pienen kiertolenkin kautta. Onneksi sentään kerkesin leimata ennenkuin huomasin kaverin, niin sain sentään tuloksen kisasta. Kolmen tunnin paikkeilla sitten parinkymmenen asteen lämpötila alkoi näkyä nestehukkana - ajatus ja jalat alkoi tahmoa. Onneksi sentään jonkinlainen ajattelu- ja liikuntakyky säilyi maaliin asti ja olo helpotti kun pääsi kisakeskukseen litkimään vettä ja palautusjuomaa. Maasto oli kyllä ison osan reissusta aika raskasta tallattavaa niin muodoiltaan kuin kasvillisuudeltaan ja kokonaisuudessaan kisan jälkeen oli todella löylytetty olo. Sinänsä siis hieno kokemus, vaikka tuntuisi että vähän parempaankin olisi pitänyt pystyä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti