Kisan alkujärjestelyt alkoivat joukkueemme Hurjan kudin osalta torstai-iltana seitsämän aikoihin laskeutumis- ja reskutusharjoituksilla (kajakkiinpelastautuminen) Rokua Health and Spassa. Tämän jälkeen muut lähtivät viemään fillarit osoitettuun paikkaan Manamansaloon ja itse jäin suunnittelemaan reittejä ja päällystämään karttoja (8 kpl). Nämä hommat oli paketissa puoliltaöin. Jostain syystä nukuttiin vähän heikosti. Itsellä ainakin ylensyönti (tankkaus) tuntui haittaavan unia.
Kisa-aamuna nautittiin hotelliaamiainen ja kahdeksalta loikattiin rullaluistimet kainalossa bussiin, joka vei meidät starttipaikalle Vaalan uimarannalle. Siellä saimme valita melontakaluston ilmoittautumisjärjestyksessä. Emme olleet ihan kärkipäässä, mutta onni kävi osaksemme kun juuri meidän vuorolla Oulujärven melontaseura toi uudenkarheat ja peräsimellä varustetut kaksikko- ja yksikkökajakit alueelle. Näitä oli vielä kiittäminen.
Startti oli yhdeltätoista ja ensimmäisenä tehtävänä oli uida parinsadan metrin päässä olevalle rastille ja takaisin. 35 kolmen hengen joukkuetta pulahti melontaliiveineen veteen ja jalkoja ja käsiä heilui jokapuolella kokoajan takaisin rantaan saakka. Itselle taisi olla pisin uintimatka ikinä. Hyvät hapot sai tästä heti alkuun.
Varsinainen prologi alkoi vajaan kympin rullaluistelulla, jossa questinä oli loikka kalliolta vesistöön (ilman rullaluistimia). Sen jälkeen vaihdettiin coasteeringiin, eli taas pääsi uimaan. Kellutusjärjestelmä kiertyi vinoon ensimmäisellä parinsadan metrin pätkällä, mutta vinossakin voi uida. Kainalot vaan vähän hiertyy, jos ei ole paitaa päällä... Toinen ylitys oli melko lyhyt, mutta melkoisen reippaassa virtapaikassa. Kaikin voimin sai taistella itsensä vastarannan rakkakivikoille. Tällä osuudella questinä oli sillalta laskeutumista ja kiipeilyä. Sitten vaihdettiin rannalla kolmanteen osuuteen eli juoksusuunnistukseen, joka sujui melkein kohtuudella. Kaikkineen prologiin upposi meiltä noin neljä tuntia.
Hyvässä boogissa, vaikkakin melkoisen hännillä, lähdettiin melomaan noin kolmen aikaan iltapäivällä. Edessä oli 37 km Oulujärveä. Rannan tuntumassa oli vielä tyyntä ja kauniin aurinkoista, mutta melko pian alkoi selvitä, että tarjolla olisi myös myötäaallokkoa. Ensimmäiselle rastille mennessä loiske oli vielä kohtuullista ja todettiin, että myös joukkueemme yksikkö puhkaisee vesimassat somasti. Noin tunnin melonnan jälkeen leimattiin ensimmäinen järvirasti. Toiselle rastille mennessä kului kolmisen varttia ja suunta muuttui niin, että saimme kokea vastatuulen voiman. Alkoi hartiat vähitellen lämpiämään.
Toisen rastin kohdalla oltiin jo saavutettu useita joukkueita ja tästä edettiin pitkälle aavalle osuudelle. Tuuli otti vauhtia lounaasta rannattomalta näyttävältä "avomereltä" ja kehitteli iloksemme ristiaallokkoa. Taas temmottiin meloja hikipäässä vajaa tunti, kunnes pieni tauko koitti seuraavalla rastilla leimatessa. Seuraava, samanmittainen, etappi oli edellistä vielä "riemukkaampaa" aallokkoa. Nyt ne tulivat kaikki sivusta. Välillä oli suuria tasaisia maininkeja ja välillä korkeita, mutta teräväreunaisia aaltoja. Melonta muistutti hieman jopa surffausta. Kaksikon edessä olin välillä kirjaimellisesti tyhjän päällä. Yksikkö meinasi kadota välillä näkyvistä vesimassojen taakse, vaikka melko lähellä olikin. Tämä oli se vaihe, jossa oltiin erittäin tyytyväisiä kalustovalintoihin. Kajakit pysyivät itsepäisesti pystyssä uskomattomasta myllytyksestä huolimatta ja etenimme kokoajan suunniteltuun suuntaan ankarasti räiskien. Mietimme kuitenkin, onko kyseessä seikkailukisa vai ihan vain selviytymisseikkailu...
Hullunmyllystä saavuimme lopulta ilta-auringossa upealle Kuoston saarelle, jossa questina oli 12 km suunnistus. Saarella oli viisi rastia, joista jokaisesta saimme vinkin edelliseltä rastilta. Täällä teimme sitten saaren symmetrisyydestä johtuen virheen eli juoksimme saaren keskeltä sen väärään laitaan. Aikaa ja voimia meni noin 20 min ajalta hukkaan. Viimeisen rastin tuli olla luodolla, mutta se olikin niemessä. Luodolla ihmettelyyn kului siis myös aikaa. Syynä lienee paikan muutokseen oli se, että karttojen tekemisen jälkeen vedenpinta oli noussut reilusti. Suunnistuksen aikana joukkueessa alkoi jo ilmetä moninaisia vaivoja - palellusta, jalkakipuja, vatsanväänteitä, kramppeja ja hiertymiä. Näistä huolimatta jatkoimme reippaahkosti eteenpäin.
Kuostolla viettämämme kolmituntisen jälkeen edessä oli vielä kaksi melontarastia eli noin parituntinen aallokossa. Tässä vaiheessa alkoi jo tuntumaan, että Oulujärvi oli jo nähty. Auringonlasku ei tosin ollut hullumpaa katseltavaa. Rantautuminen Manamonsalon pohjoispäässä tapahtui puoliltaöin. Tönköillä jaloilla hiivimme Taidetalolle, jossa tarjottiin ruokaa.
Yhden aikoihin starttasimme pyöräilyosuudelle avarille jäkäläkankaille. Yö oli valoisa ja lajinvaihto tuntui oikein mukavalle. Hiljaisuudessa ajelimme rastilta rastille, aurinko alkoi nousta. Parhautta. Pieniä pummeja tuli, mutta ei kovin merkittäviä. Ratamestarikin oli vähän keppostellut rastien sijoittelussa. Kahdeksannelle fillarirastille mennessä tehtiin sitten virhearvio, joka kostautui noin puolentunnin pummina. Tässä vaiheessa oltiin pyöräilty noin nelisen tuntia. Sitten, noin viiden aikaan aamuyöllä, yli 17 tunnin kisan jälkeen, joukkuetoveri hyytyi matkalle. Tilanne, joka voi tulla vastaan kenelle tahansa näin pitkässä rupeamassa. Siirryimme vaihtopaikalle, johon yksi meistä jäi siis odottamaan kyytiä.
Tässä vaiheessa olin vielä sitä mieltä, että nyt lähdetään kaksistaan ottamaan muita kiinni, mutta seuraavaksi pummasimme ja sitten lopulta rastin löydyttyä huomasimme että se oli kylmässä, heinikkoisessa ja märässä järvessä. Todettiin myös, että vaihtoon on matkaa ainakin 50 km ja kun kredittiä lisärasteista ei enää tulisi, voisi lähteä suoraan sinne ja välttää pahimmat rasitusvammat. Ajeltiin mantereelle menevälle lossille ja lossia odotellessa torkahdettiin hetki. Virhe. Tämän jälkeen pää meinasi tiltata ihan jatkuvasti koko loppumatkan ajan. Tankoon nukahtaminen oli lähellä. Ensimmäiset torkut otettiin kännykkämaston juurella ja toisen jonkun puusavotta-alueella. Loppumatkasta seurasi hallusinaatioita. Kuulin mm. sian röhkintää mäntykankaalla (lintu) ja luin kyltin "Kestilä 24" seuraavasti: "Vaala 21". Takaisin vaalassa oltiin noin vuorokausi kisan lähdön jälkeen. Väliin jäivät siis loput 14 pyörärastia sekä 30 km trekkausosuus. Tästä huolimatta seikkailua oli koko rahan edestä ja uusi 24:nen odottaa taas vuoden päästä Hurjaa kutia.
