Huolimatta siitä, että en ole ennen hiihtänyt metsäsuksilla, saatikka ahkion kanssa, huomasin vuodenvaihteessa olevani kahden seikkailijan kanssa Pallaksella lainassa olevat mökkisukset jalassa ja omatekemä laina-ahkio perässä. Edessä oli siis 60 km vaellus kohti pohjoista, tähtäimessä Hetan majatalo. Sillävälin kun pakattiin ahkioita ja (ravintolan ollessa kiinni) syötiin "viimeistä ateriaa" omista eväistä Pallaksen luontokeskuksessa, oli metsähallitus jo ajamassa meille kelkkauraa ensimmäiselle autiotuvalle.Ensimmäinen päivä olikin kaikkein rankin, mutta toisaalta myös maisemiltaa vailla vertaansa: Avoimet tunturihuiput loistivat valkeudessaan, taivas oli kirkas ja tähdet tuikkivat kun hiihdeltiin hiljaisuudessa, viisi tuntia. Matkalla oli myös ensimmäinen kunnon pitkä laskuosuus, jossa alkoi myös ahkioiden anatomia tulla tutuksi. Ylämäessä sukset eivät toimineet ja yksi peukalokin nyrjähti jäätynyttä termaria avatessa. Lopulta kuitenkin oltiin perillä satumaisessa Nammalakurussa, nälkäisinä ja väsyneinä. Kun oltiin syöty ja pidetty huolta henkisestä sivistyksestä lukemalla runoja, alettiin hoitaa väsymystä nukkumalla. Tuvassa oli helteiset olosuhteet ja nukkumista häiritsi myös raolleen jääneessä repussa leipäpussia rapisteleva myyrä. Häädön jälkeen myyrä oli siirtynyt ruokailemaan ulkona olevaan ahkioon.
Seuraavana päivänä suunnattiin Nammalakurulta Suaskurun laavulle. Alkumatka kulki erittäin viimaisessa avotunturissa, jossa uuden kuoritakin arvostus nousi korkealle. Näkyvyys oli heikko kun saavuttiin kartan mukaan alamäen partaille. "Reunan" takana tuuli kuitenkin vaimeni ja pitkän rinteen laskeminen puuterilumessa oli mitä parhainta huvia. Matka katkesi usein joko ahkion kääntymiseen tai hiihtäjän maastoutumiseen. Mäen alapäässä vastaan tuli metsähallitus ja loppumatka hiihdeltiin uralla. Laavullekin oli valmiit tulet meille laitettu. Silti se ei lämmennyt koko iltana, mutta tätä asiaa korjattiin pukeutumisella. Illan aikana keiteltiin lunta juomaksi ja pihaan nousi myös lumikammi, jossa oli kuulemma vallan hyvä nukkua. Ainakin savua oli ollut vähemmän kuin meillä kodassa untuvapusseissa hikoilleilla.
Uusivuosi vaihtui Suoskurulta poronjuokseman päässä olevalla Hannukurulla, jonne tiensä löysi myös parikymmentä muuta reippailijaa. Meillä sattui olemaan tuolla varaustupa, joten pääsimme nauttimaan vain toistemme seurasta. Hannukurulla on reitin ainoa sauna, jota lämmitettiin kahtena iltana liian kuumaksi. Saunassa on myös reitin ainoat valot, joita ylläpitää katon tuulihyrrä. Vedenhakua viereisestä Haukkajärvestä vesikelkalla voisi kutsua lähes urheilusuoritukseksi. Lisäksi hiihdeltiin lähitienoilla, tavottiin hangessa ilman suksia ja vietettiin vuodenvaihdetta muutenkin asianmukaisesti.Hannukurulta suunnattin avotunturissa aution poronhoitokylän vieressä sijaitsevalle Tappurin tuvalle ja siitä jatkettiin seuraavana päivänä Sioskurun tuvalle. Tässävaiheessa alkoi näkyä jo vastaantulevia vaeltajia. Tappurin ja Sioskurun välinen matka kulki loppupäässä mahdottoman pitkiä ja profiilirikkaita kuruja pitkin. Pimeässä ja kovassa tuiskussa edettiin kohti viimeistä tupaa. Välillä joutui keilaamaan maisemaa suunnistuslampun täydellä teholla nähdäkseen seuraavan reittimerkin ääriviivoja. Tämä "suunnistus" oli kuitenkin vielä kevyttää verrattuna viimeisen päivän ns. oikaisuun, jossa tulimme omia reittejämme kolme tuntia pitkin metsiä arvaille missä mennään. Onneksi sentään pohjoisessa oli kilemetrejä pitkä järvi, jota ei voinut ohittaa huomaamatta. Sen jälkeen päästiin saunaan, syömään ja nukkumaan.
Vajaan viikon vaellus ei ollut yhtään liian pitkä. Ainoastaan jokapäiväinen risotto ja Weetabix alkoi tökkiä ja pesukonetta oli ikävä. Pallas-Hetta -reitti oli näkemisen arvoinen, vaikka iso osa matkasta taitettiinkin pimeässä. Loppumatkasta suunniteltiin jo seuraavaa vaellusta...
