Kesän toinen Ursak-seikkailu järjestettiin Outokummun Särkiselällä. Kisa starttasi aamuyhdeksältä ja aikaa reippailuun oli yhdeksän tuntia. Ensimäinen tehtävä oli partiosuunnistus yhdellä kartalla. Itse kävin pari rastia läheltä ilman karttaa, kun taas Markus juoksi kartan kanssa kolme rastia. Jouduin vähän odottelemaan lähtöalueella, mutta päästiin kuitenkin seuraavalle osuudelle melko pian kahden muun samalla radalla olevan joukkueen perään.
Ensimmäinen varsinainen osuus oli 6,5 km suunnistus, jossa osalle rasteja pääsi vain vettä pitkin. Tätä varten päällä oli pelastusliivit ja kainalossa uimapatja. Ensimmäinen pulahdus olikin jo ykkösrastille mennessä. Aurinko paistoi ja vesi oli lämmintä, joten uimapatjaliirailu oli ihan hupia. Olkapäissä tosin hieman hapotteli kauhominen. Saavutettiin edellä menneet joukkueet toiselle saarirastille mennessä. Uimapatjauiminen ja kangasjuoksu jatkui vielä kolmen rastin verran, jonka jälkeen palattiin lähtöalueelle. Yksi pieni, 5-10 min, virhe tuli tällä osuudella suunnistuksessa. Juoksu olisi ollut nopeampaa ilman patjoja, mutta uinti oli nopeampaa ja hauskempaa patjojen kera.
Kisan toinen osuus oli 9 km melonta. Ensimmäisellä rastilla, Jaakonkivellä olimme jälleen samaan aikaan muiden joukkueiden kanssa, samoin toiselle rastille mennessä ylityspaikalla olimme kaikki samassa läjässä. Kakkosen jälkeen kanootti piti kuljettaa Valkeisensärkkien yli, rinnettä ylös ja alas. Lisäksi matkalla oli huvikalastusalue, jonka verkkojen takia oli maastouduttava kahteen kertaan, myös paluumatkalla kolmoselta. Neljännelle rastille mennessä otimme vähän keulaa muihin, joka kuitenkin suli lopussa ja muut kauhoivat ohi. Rannalta nappaamassamme kanootissa oli nimittäin penkit väärinpäin ja loppumatkasta alkoi olla vähän puutunut olo kököttämisestä. Toinen vaihtoehto on, että melottiin koko matka kanootti väärinpäin.
Kolmannelle osuudelle lähdettiin fillareilla. Reitinvalinta ensimmäiselle rastille oli huono ja jouduimme taluttamaan ja kantamaankin pyöriä kapealla ja vaikella polulla. Aikaa kului. Pitkälle kakkosvälille lähtiessä näimme kuitenkin naisjoukkueen ja lopulta saavutimme myös toisen sekajoukkueen. Lähestyimme siis kakkosta keulilla, mutta kohtaloksi koitui maastoväli. Tien loputtua kuljettiin pyörien kanssa hakkuulla, josta tulimme suolle. Suon jälkeen oli vähän peitteisempi mäennyppylä, maisema johon Markus hävisi. Siinä sitten pusikossa ilman karttaa ja puhelinta nojasin pyörään ja söin eväitä. Noin vartin ja pienen huutelun jälkeen löysimme toisemme ja totesimme, että näin ei voi käydä uudestaan... Muut joukkueet olivat menneet tällä välin ohi ja jatkoimme matkaa hetken vähän rauhallisemmin. Kolmannelle rastille sai ajaa pienimmällä vaihteella tolkuttomalta tuntuneen matkan. Ylhäällä oli ohje leimata rasti vaaran länsilaidalla. Taas oli siis edessä pyöränkantokeikka. Täällä syötiin kesän parhaat mustikat.
Pyöräosuuden neljäs rasti oli sijoitettu Rauvanvaaran huipulle, eli taas pääsi polkemaan ylämäkeä. Tästä alkoi quest-tehtävä, jossa saatiin jokaisella rastilla ohje seuraavalle rastille. Ensimmäinen rasti oli Maarianvaaran laskettelukeskuksen suksivuokraamon vieressä. Sinne kun kuljimme fillarit kainalossa ensin puskan läpi ja sitten hissilinjaa pitkin pyöräkengillä liukastellen, hoksasimme, että tähän tehtävään EI pitänyt ottaa pyöriä mukaan. Myöhemmin selvisi, että moni muu oli tehnyt saman virheen... Jätimme pyörät alas ja vaihdoimme maastokengät. Alhaalla oli merkattu seuraava rasti, joka oli rinteen yläpäässä. Puskettuamme rinteen takaisin ylös, suunnistimme vielä kaksi rastia pitkin-poikin vaaraa. Täällä vastaan tuli myös naisjoukkue, mutta toinen sekajoukkue oli karannut jo. Questin suoritettuamme polkaisimme viidennelle rastille, jossa tapasimme Karsu-Ukot, jotka katosivat nopeasti rastin jälkeen horisonttiin. Kuudennelle pyörärastille mennessä ajoimme oikean risteyksen ohi ja näin tuli sitten yksi ylimääräinen vaara huiputettua... Myös rasti oli jälleen vaaran huipulla ja loppumatkasta sai jalkautua kuusikkoon. Rasti löytyi suuntavaistolla ja sitten olikin jo vähän kiire maaliin kellon lähestyessä kuutta. Poljimme reippaasti ja matka oli onneksi alamäkipainotteista. Maalissa odotti vielä yksi pikku uintitehtävä, jonka jälkeen pääsi hoitamaan karjuvaa nälkää. Pienistä vastoinkäymisistä ja viimeiselle osuudelle ehtimättömyydestä huolimatta oli taas ihan huippureissu!
