Ajatus tällaiseen päättömään kisaan osallistumisesta lähti itämään maaliskuisen X-wiiman jälkeisessä saunassa, jutustellessa hieman kokeeneempien seikkilijattarien kanssa. Noin työpäivän pituisia seikkailukisoja on takana jo useampia, joten tuumailin, että pitkää kisaa voisi testata ilman sijoitustavoitteita. Joukkueen toinen seikkailija löytyi helposti kotoa ja kolmas saatiin myöntymään mukaan teekupposen ääressä hieman myöhemmin.
Kaikille 24h seikkailu oli ensimmäinen, joten alkukesän aikana me joukkueen naispuoleiset totuteltiin pitkään juoksuun noin 8h rogainingissa. Valvomisen harjoiteltiin puolestaan Jukolan yöosuuksilla ja lisäksi tehtiin yksi noin 10h valmisteleva monilajiharjoitus. Heinäkuun alussa sukkuloitiin Kuhmon KRV:llä ja Lohjan Fin5:lla. Challengea edeltävän viikon otin vastapainoksi lepäilyn ja tankkailun kannalta ja lähdössä olikin letkeä ja hiilareilla täyteendumpattu olo.
Kisa alkoi perjantaina 22.7. puoliltapäivin prologilla, jonka ensimmäinen tehtävä oli etsiä vastinparit paperilla annetuille karttapaloille kisakeskuksena toimineen Rokua Health&Span pihapiirissä ja viereisessä lammessa sijanneilta rasteilta. Sitten siirryttiin rullaluistellen muutaman kilometrin päähän Rokuanhoville, jossa saatiin kouraan 6 km suppapitoinen suunnistuskartta. Maasto oli miellyttävää, avointa jäkäläkangasta ja suunnistus joukkueemme Poroveden Pyllähdyksen vahvuus, joten tämä osuus sujui supsikkaasti. Prologi päättyi kun olimme luistelleet takaisin kisakeskukseen. Aikaa oli tässä vaiheessa kulunut pari tuntia.
Kilpailun ensimmäinen varsinainen osuus sisälsi maastopyöräilyä, coasteeringia, melontaa ja toistamiseen pyöräilyä. Pyöräosuuksilla oli sekä tietä, kangasta että suo- ja pusikkopolkuja. Yksi rasti haettiin poikkeuksellisesti kapeaa jokea pitkin kahlaamalla. Pääsimme käväisemään yhdellä rastilla myös Lauri Laurinpoika Räisäsen 1585 keskelle pusikkoa rakentamalla pakopirtillä. Pyöräosuuteen kuului ensimmäinen quest-tehtävä, joka oli isoon suppaan rakennetussa Ahmaksen kalevalaisessa perinnekylässä. Säntäilimme kylässä päättöminä etsien sinne kiinnitettyjä kirjaimia. Noin 10 min jälkeen olimme selvittäneet sinne kätketyn avainsanan ”Ahmas” ja jatkoimme matkaa virkistävässä vesisateessa.
Saavuimme pyöräosuudelta Utajärven urheilukentälle noin kuuden aikoihin. Matka jatkui tästä jalan, pelastusliiveillä varustettuina. Coasteeringin rastit oli ripoteltu niin, että saimme ylittää kylän tuntumassa ollutta Oulu- ja Putaalanjokea tiheään tahtiin. Totesimme reitillä, että joissa oli jyrkkäreunaisia, kivikkoisia rantoja, joista kivenmurikat molskahtelivat veteen niin laskeutuessa kuin noustessakin. Yhden läheltäpiti-tilanteen jälkeen valittiin ylityspaikat hieman loivemmista kohdista, vaikka se tarkoitti lisämatkaa juoksuun.
Muutaman tunnin coasteerauksen jälkeen saavuimme Merilän kartanolle, josta valitsimme kanootin ja siirryimme vesille. Kanoottia oli tosin välillä kuljetettava kantamalla maitse. Kolmestaan melominen oli uusi kokemus, mutta jonkinlaisella siksakilla päästiin eteenpäin kuitenkin. Neljänellä melontarastilla oli toinen quest-tehtävä: Kiipeä köyttä pitkin kanjonista arviolta 5m korkuiselle jyrkänteelle ja loikkaa alas jokeen. Itse tein tällä questilla loikan lisäksi myös äänenavauksen. Tämän jälkeen saimme monen muun joukkueen tavoin ensimmäisen cut-offin eli reitiltämme poistettiin neljä melontarastia ja suuntasimme inkkarin kohti viimeistä rastia ja rantautumista. Kanootti piti vielä kantaa Utajärven keskustan halki ennen kuin pääsimme jälleen pyörien selkään.
Fillarointi takaisin kisakeskukseen tapahtui yön pimeimpinä tunteina ensin n. 10 km pitkälti soista polkua ja myöhemmin tietä pitkin. Polulla totesin lamppuvalintani heikkouden, polku oli vallan epäselvä eturenkaan edessä ja teinkin useamman maastoutumisen tällä osuudella, mutta polun lisäksi pehmeitä oli onneksi myös mättäät sen reunalla. Tässä vaiheessa reitistämme leikattiin kaksi rastia ja vältimme vielä vetisemmän Luomassuon ylityksen. Vaihtoon saavuimme aamuyön tunteina ja tässä vaiheessa oli tankattava reilusti ja kaikki vaatteet meni vaihtoon. Aikaa kului hieman liikaa.
Kisan toinen osuus alkoi ehkä noin tunnin rullailulla pitkin autioita teitä auringonnousussa kohti Kylmälän kappelia, jossa saimme järjestäjien tarjoaman aamuyön ”lounaan”. Siitä matka jatkui edelleen luistellen kohti ratamestarin erikoista eli reissun mehevintä rastia. Luistimet, suojat ja kypärät sörkkäiltiin hieman jo väsymyksen painamina reppuihin ja lähdettiin ensin taivaltamaan noin 4 km suoraa, pitkin tasaista koivua kasvavaa kosteikkoa. Vähemmän mielenkiintoinen oli tuo osuus: koko aikana maisema ei vaihtunut yhtään. Sitten ylitimme pienen joen. Tällä kertaa ei ollut päällä pelastusliivejä ja veteen loikatessa hieman väsynyt pää totesi, että rullaluistinreppu yrittää puskea päätä pinnan alle. Tästä pinnallapysymiskamppailusta saadulla adrenaliiniruiskeella sitten jaksoikin tarpoa suossa eteenpäin, kunnes saavuttiin karmeimpaan jorpakkoon, missä tähän mennessä olen ollut.
Jorpakon maastotyyppiä on vähän vaikea kuvailla, mutta vettä siinä ainakin oli paljon, samoin vesihämähäkkejä. Jorpakko oli pohjaltaan hyvin epätasainen ja vesi ylsi välillä kainaloihin asti. Seassa kasvoi heinätuppuja ja joitain kämäisiä pajuja siellä täällä. Kaikki mihin koskin, alkoi vajota nopeasti eli mistään ei oikein saanut kunnon otetta. Rullisreppu toi tällekin osuudelle ihan omanlaisensa lisämausteen. Joukkuetoverit survoivat eteenpäin jorpakossa kuin eläimet. Jos muistan oikein, niin tässä vaiheessa saatoin hieman avautua… Lopulta pohja hävisi kokonaan ja oli uitava eteenpäin. Tässä vaiheessa kuitenkin oli jo vähän puita näkyvissä, joten myös hieman pitävämpää maata oli tiedossa. Jorpakosta matka jatkui siis tavanomaisena suorämpimisenä rastille ja myös seuraavaa kohti. Aamuyön tunteina joukkueessamme oli hieman hankalia hetkiä mm. ihan kävelemisen että palelun ja jälleen yhden joen ylittämisen kanssa. Selvittiin kuitenkin eteenpäin, kun vaihtoehtojakaan ei paljon ollut.
Lopulta aamutuimaan päästiin takaisin tienlaitaan ja rullilla kohti seuraavaa questia, joka oli laskeutuminen vesitornista köyttä pitkin. Pääsimme kuitenkin vaan katsomaan muutaman muun laskeutumista, koska quest suljettiin nenämme edessä. Sitten jatkettiin jälleen rullikset selässä matkaa, nyt jälleen Rokuan kankailla. Keskipäivän lähestyessä, noin vuorokauden kohdalla aurinko alkoi lämmittä ja kroppa hyytyä, väsy painoi, kengät hiersivät jalkoja ja rullisreppu painoi hartioita. Syvässä hiljaisuudessa siis käpsimme pitkin kangasta. Päässä ei tapahtunut juuri mitään. Loppumatkan tulin lopulta sukkasillaan, koska kengät jalassa taivallus oli todella tuskaista. Muurahaisilla sen sijaan oli vikkelät askeleet pitkin kinttuja.
Lopulta siirryimme vielä rullien päälle ja meno tuntui taapertamisen jälkeen yllättävän hyvältä. Vaihtopaikalla tiemme kuitenkin katkesi, koska viimeinen, maastopyöräilyä ja laskeutumista sisältävä osuus suljettiin meiltä ja ainakin kolmelta vaihtoon samoihin aikoihin tulleelta joukkueelta jälleen nenän edestä. Olo oli kuitenkin sen verran kuollut, että kovin paljon tämä ei harmittanut. Tavoitteenahan kisassa oli mennä niin pitkälle kuin jaksetaan ja lopputuloksena oli, että jaksettiin mennä niin pitkälle kuin päästiin! Kannatti lähteä. Jos lähtee uudelleen, niin kannattaa treenata.
Kisan sivut: http://www.rokua.com/geopark_challenge
Kuvia by Tapani Launonen: http://www.flickr.com/photos/74330/sets/72157626972973740/
