Viimein on jotain kirjoitettavaa talven hiljaiselon jälkeen. Eilen järjestettiin nimittäin Karsun toimesta Joensuussa seikkailukilpa, nimeltänsä X-Wiima. Edellisenä iltana vähän päiviteltiin pakkaamisen ja kisajärjestelyjen nopeutta tyyliin "mitä ei ole mukana, sitä en tarvitse" ja ajoimme (enemmän ja vähemmän) reippaina kotiseudulle Pohjois-Karjalaan kuun loisteessa.
Aamulla lähdettiin kohtuullisen hyvissä ajoin ajelemaan kisapaikalle, mutta matkalla ilmeni, että toisesta fillarista oli jäänyt takapyörä pihamaalle killottamaan ja eipä auttanut kuin kurvata takaisin se hakemaan. Siinä vaiheessa oli jo selvää, että myöhästyisimme lähdöstä. Lopulta olimme kuitenkin hiljaisen ajomatkan jälkeen starttipaikalla huomataksemme, että tämä samainen pyörä on lukossa ja avain vähän kauempana. Niimpä se jäi rannalle, mutta pelastukseksi saimme lainapyörän kisanjärjestäjältä.
Kilpailun ensimmäinen laji olisi ollut hiihtosuunnistus, jonka jätimme suosiolla väliin aamun kommellusten takia ja lyöttäydyimme kisaajien joukkoon seuraavalle hiihto+lumikenkäily-osuudelle. Lumikengät jouduin virittämään selkään sidontaliinalla, koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ollut tarjolla. No jotenkin ne siinä sitten tulivat mukana ja nikamatkin on vielä sijoillaan.
Reilun puolituntisen hiihdon jälkeen koipiin vaihdettiin lumikengät ja painallettiin suunnistamaan umpihangessa melkoisen profiilirikkaaseen maastoon jossain Pärnävaaran lähettyvillä. Tätä huvia kesti vaihtoineen kolmisen tuntia. Yksi vähän isompi pummi tuli reissulla eli kenkäilimme kartalta ulos heti kakkosrastilla. Muuten suunnistus sujui kohtuullisesti, mutta ne nousut... Kun lunta on vajaa metri, nousua 30 metriä ja kaltevuuskulma on, hömm, erittäin kalteva, niin tämä aiheuttaa helposti moonvalk-efektin eli jalat käy, mutta mihinkään et liiku. Käyttämällä mitä eriskummallisempia vimpautusliikkeitä, onnistuimme kuitenkin huiputtamaan huippumme. Maisemat oli hienot ja muita joukkueita näkyi sen verran vähän, että välillä meinasi unohtua, että ollaan ikäänkuin kisassa mukana. Paikoitellen maa hyllyi alla kosteimmilla kohdilla ja Välillä kenkien pohjissa oli kilokaupalla auringon lämmittämää lunta kiinni. Muutamat rempulat vetäistiin molemmat ja Mara teki ihan varmasti ainkin yhden spakaatin! Parhaimmissa paikoissa edettiin juosten, lumikengät kainalossa hiihtouralla. Monot ei välttämättä ole muuten ihan parhaat kengät lumikenkiin, koska päkiän alle kasaantuu helposti iso lumipaakku.
Kenkäilyn jälkeen hiihdettiin takaisin Lykylle. Suunnittelin matkalla suksien polttoa, niin "mukavalta" se hiihtely tuntui. Noh, onneksi lajia sai vaihtaa ja päästiin pyöräilemään. Tosin pyörä oli itselle vähän isohko ja lukkopolkimet sen verran tiukat, että pari kertaa kemahdin kumoon, kun menopeli hyytyi lumihankeen ja en ehtinyt irrottaa jalkoja ennen tasapainon pettämistä. Reitti kulki Joensuun keskustaan ja rasteja olisi ollut haettavissa 21 kappaletta, joista ehdimme parin-kolmen tunnin aikana hakemaan 7. Myös pyöräosuuden keskellä oleva juoksusuunnistusosuus jäi kokematta, koska aikaa ei ollut riittävästi (meille). Pyörärasteja valikoitiin niin, että päästiin lopussa, kahdeksan tunnin reippailun päätteeksi, vielä kapuamaan Lykynlammen takana kohoavalle harjulle ja sieltä sitten jään yli maaliin.
Kaikin puolin oli hienosti järjestetty kisa, mutta joukkueemme Poroveden Pullistus ei yltänyt ihan parhaimpaansa tällä kertaa. Keli oli kuitenkin loistava ja tulipahan pitkä lenkki tehtyä...
Tepa
