Jalka on hupsankeikkaa, parempi! Yllätys yllätys, se näytti paranevan siinä lääkärin määräämässä kahdessa viikossa. Tottelevainen koipi. Tehokkaaseen uuteen harjouitukseen pääsin tutustumaan joukkuetoverin kanssa: 10*2min loivaan ylämäkeen 90% tehoilla. Alussa en oikein uskaltanut juosta, kun käppäräisen kunto vähän arvelutti.
Mäkiharkan jälkeen uskaltauduin jopa männäsunnuntaina metsään jolkottelemaan. Kyseessä oli meidän seuran omat suunnituskisat, joita varten kävin rasteja tarkastamassa aamulla. Noh, ei se ihan unelmareissu ollut: Juuri kun lähdettiin metsään, niin päälle repesi ukkoskuuro, vaikka säätiedotuksessa oli ennustettu poutaa. Mitään sadevaatteita ei siis ollut mukana. Lisäksi omalla tarkastusalueella näkyi puukaupan vilkastuminen aika konkreettisesti. Lisäksi kartta oli pienipiirteinen ja printattu kotitulostimella. Muutama ärräpää saattoi metsästä kuulua... Jouduin siis nielemään ylpeyteni (?) ja hannaamaan muutaman pahimman louhikko-risukkorasti kohdalla. Lasten löhtökään ei su löytynyt ilman pientä ylimääräistä kiekkaa. Siimaria pitkin sitten saavuin sinne vähän ennen kuin aloimme lähettämään tulevaisuuden toivoja metsään. Toivottavasti ensi viikolla maailma hahmottuu kirkkaammin, kun pääsee taas oikeasti suunnistamaan!
Maantiepyörääkin on tullut helteessä kiusattua muutamaan otteeseen. Alkukesän se onkin saanut olla aika rauhassa. Lisäksi käytiin toissapäivänä Tiilikanjärven kansallispuistossa lenkillä ja olin siellä kuin Liisa Ihmemaassa. On niitä ikävämpiäkin maisemia olemassa. Lisäksi polku on nopeajuoksuinen, tosin pitkospuuta on eteläpäässä melko paljon. Mutta suot on kauniita myös kankaan ohessa. Ja sitten helmenä puistossa on aivain unelma hiekkaranta keskellä erämaata. Sinne oli useampia lapsiperheitä pesiytynyt telttojen kera. Muuten oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja jalat oli niiiiiin iloiset päästessään kunnon polulle. Tiilikka pääsi nyt mukaan lempipaikkojeni listaan mm. Kolin kaveriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti