Kaikenlaista

Jalka on hupsankeikkaa, parempi! Yllätys yllätys, se näytti paranevan siinä lääkärin määräämässä kahdessa viikossa. Tottelevainen koipi. Tehokkaaseen uuteen harjouitukseen pääsin tutustumaan joukkuetoverin kanssa: 10*2min loivaan ylämäkeen 90% tehoilla. Alussa en oikein uskaltanut juosta, kun käppäräisen kunto vähän arvelutti.

Mäkiharkan jälkeen uskaltauduin jopa männäsunnuntaina metsään jolkottelemaan. Kyseessä oli meidän seuran omat suunnituskisat, joita varten kävin rasteja tarkastamassa aamulla. Noh, ei se ihan unelmareissu ollut: Juuri kun lähdettiin metsään, niin päälle repesi ukkoskuuro, vaikka säätiedotuksessa oli ennustettu poutaa. Mitään sadevaatteita ei siis ollut mukana. Lisäksi omalla tarkastusalueella näkyi puukaupan vilkastuminen aika konkreettisesti. Lisäksi kartta oli pienipiirteinen ja printattu kotitulostimella. Muutama ärräpää saattoi metsästä kuulua... Jouduin siis nielemään ylpeyteni (?) ja hannaamaan muutaman pahimman louhikko-risukkorasti kohdalla. Lasten löhtökään ei su löytynyt ilman pientä ylimääräistä kiekkaa. Siimaria pitkin sitten saavuin sinne vähän ennen kuin aloimme lähettämään tulevaisuuden toivoja metsään. Toivottavasti ensi viikolla maailma hahmottuu kirkkaammin, kun pääsee taas oikeasti suunnistamaan!

Maantiepyörääkin on tullut helteessä kiusattua muutamaan otteeseen. Alkukesän se onkin saanut olla aika rauhassa. Lisäksi käytiin toissapäivänä Tiilikanjärven kansallispuistossa lenkillä ja olin siellä kuin Liisa Ihmemaassa. On niitä ikävämpiäkin maisemia olemassa. Lisäksi polku on nopeajuoksuinen, tosin pitkospuuta on eteläpäässä melko paljon. Mutta suot on kauniita myös kankaan ohessa. Ja sitten helmenä puistossa on aivain unelma hiekkaranta keskellä erämaata. Sinne oli useampia lapsiperheitä pesiytynyt telttojen kera. Muuten oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja jalat oli niiiiiin iloiset päästessään kunnon polulle. Tiilikka pääsi nyt mukaan lempipaikkojeni listaan mm. Kolin kaveriksi.

Tassun jäljillä Ruokolahdella

Eiku siis rastien jäljillä! Oma sarjavaihdos FIN5:lla D21A:sta kuntosuunnistajaksi takasi sen, että rastit löytyivät ilman suurempia ihmettelyjä. Maastoon uskaltauduin toisena kisapäivänä C-radalle. Kun poluilta poikkeaminen ei sattunut Kainuussa niksahtaneeseen tassuun, niin siirryin astetta vaativampaan B-rataan kolmantena päivänä. Kaksi viimeistä päivää tassuttelin sitten jo A-radan lyhyempää versiota. Kävellen suunnistuksen kartanluvullisesta edusta kertoo se, että C- ja A-radan vauhti oli sama, 17 min ja risat kilometrille. Jotain oleellista ehkä tarttui mieleen noista harkoista liittyen nimenomaan tuohon kartanlukuun ja se kirkastui kyllä, että rinnerastit on mulle niitä hankalimpia. Maalisuoralla käppäillessä oli kyllä sellainen "leuka rintaan ja kohti uusia näyryytyksiä" -olotila, mutta hyvä sentään että vähän sai leikkiä suunnistusta haaverista huolimatta.

No Mara puolestaan kevään juoksutaukoilusta huolimatta vetäisi kaikki kisat läpeensä. Suunnistusta tuli viikon aikana yhteensä muutamaa minuuttia vaille 9 tuntia. Sillä lohkesi häntäpään toinen sija, yksi japanilainen jäi jalkoihin. Hyviäkin rastivälejä oli kaikissa kisoissa, mutta myös muutamia vähän isompia pummeja. Maalisuoran kovin tulos oli sekunnin jäljessä kärkeä, kun vähän kehtasi yrittää. Maastot oli miellyttävästi juostavat, mutta sää oli kyllä vähän liian hornankattilamaiset: Hellettä parhaillaan 34 astetta. Ja majoitus oli kyllä vähän turhan budget-tasoa. Ainakin hella ja viemäri olisi hyvä olla. Kotiin oli siis aika mukava tulla. Ja nyt käännetään katseet kohti Sveitsiä ja WMOCia!

Rastiviikkoilua ja naksaus

Kainuun rastiviikko on tänä vuonna Puolangan Paljakassa. T oli siellä kahdessa ensimmäisessä kisassa toteamassa, että puolentoista viikon tauon jälkeen on juoksu alkuun tahmeaa ja suunnistus on sitten vielä sitäkin tahmeampaa.

Lähes 30 asteen helle aiheutti sen, että jo kisakeskuksen ja lähdön välillä hiki kirvelsi silmiä ja suussa maistui suola. Maastossa lämmön vaikutus vielä kertaantui ja tuntui ainakin itsellä sumentavan ajattelua. Ensimmäistä kertaa onnistuin myös tulemaan lähtöön aivan viimetingassa, koska ei huvittanut paljon juosta parin kilometrin matkalla sinne. Suunnistus oli ensimmäisessä kisassa siis keskinkertaista. Lopun juoksuväleillä tulo muutamia kohtuullisia rastivälejä ja maalisuoralla olin sentään maanantaina sarjan nopein.

Tiistaina käytiin järvessä palauttelemassa lihaksia sekä maastopyörällä pienellä ajolla ja sen päälle vielä vähän juoksentelemassa. Käytiin myös Hepoköngästä ihastelemassa. Upea paikka!

Maanataista "viisastuneena" toisessa osakilpailussa ajattelin, että lisään vauhtia, jolloin ylimääräiset koukutkin tulevat tehtyä nopeammin. Eli tarkoituksena oli pitää vauhtia yllä ts. pummata vauhdissa. Olin lähdössä "tosi ovela" ja kyttäilin, mihin oman sarjan aiemmat lähtijät suuntaavat. Oman lähtöpiippauksen kohdalla sitten säntäsin karttaa katsomatta samaan suuntaan. Vauhti nousi samantien ns. nollasta sataan. Samalla vilkuilin karttaa. Tulin suolle ja sitten isommalle suolle ja sen yli. Rasti häämötti, mutta se ei ollut oma. Juoksin pitkin kangasta ja tulin uudestaan suolle. Kartta ja ajatus eivät kohdanneet. Lopulta älyttömän juoksentelun jälkeen olin ensimmäisellä rastilla noin vartti lähdön jälkeen.

Toiselle rastille menikin aikaa sitten puoli tuntia ja neloselle mennessä olin ehtinyt kääntää kartankin väärinpäin. Järvi pysäytti sitten lopulta säntäilijän. Mietin, että kaikkien aikojen surkein suunnistus... Enää vaan nilkan nyrjähdys puuttuisi... Ja eipä sitäkään tarvinnut pitkään odotella. Kasille mennessä jalka niksahti kipeästi ja tiesin heti seuraavalla askeleella, että tämä suunnistus oli tässä ja että tämä rastiviikko oli tässä ja että FIN5 oli tässä. Linkutin pois metsästä hammasta purren, onneksi tie oli lähellä. Siellä yllätyin iloisesti, kun kävely tasaisella ei sattunut kovasti. Pääsin siis ensiapuun omin jaloin ja siellä sain jäitä koipeen, ja turvotus jäin tosi vähäiseksi.

Noh, nyt ollaan sitten kotona ja koetan orientoitua M:n ensiviikkoisen FIN5:een. Henkisiä mustelmia varmasti tulee lisää viikon aikana, kun ei itse pääse vaikka tahtoisi. Mutta tällaista tämä reippailu joskus on...

Jukola

Viides Venlojen viesti on ainakin fyysisellä tasolla takana. Oma osuus alkoi hienosti, kun ensimmäistä kertaa osuttauduin vaihtoaitioon täydellisellä hetkellä tehdäkseni muutamat tiukat (?) harjotusvedot ennen kartan tuloa. Aiemmin olen virunut aitiossa nahistukseen asti ennen omalle osuudelle pääsyä.

Muutenkin alku lähti ihan muikeasti: Pitkä viitoitus ja itselle harvinainen, mutta hyvä reitinvalinta ykköselle. Lyhyitä rastivälejä seurasi perään useita, ja ei tarvinnut paljoa hakea mitään niistä. Urat oli hyvät. Sitten tuli pitkä väli ja urat hävisi ja puskin halki soiden ja mäkien aivan omalla vainulla. Tämän jälkeen olin nostanut joukkueen sijoituksen päälle 200:sta jonnekin alle 170:n!

No, sittenpä tulikin se megalomaaninen pummi. Rastilla oli kamera, ja piti päästä äkkiä pois sen edestä. Hirveätä kyytiä painelin hatelikkoon. Luin aivan väärää notkoa kartasta ja tulin avokalliolle, jota en vaan löytynyt kun luulin juosseeni jonnekin ihan muualle. Siinäpä sitten pörräilin ympäriinsä hammasta purren, kunnes lopulta paikallistin itseni ison jyrkänteen alta ja lamppu syttyi taas. Rasti oli mäen toisella puolella. Tämän jälkeen yksi rastiväli hujahti taas ihan heittämällä, mutta sitten hajosi päänsisäinen matkamittari ja meni taas ihan soossiksi koko suunnistus. Noissa kahdessa pummissa hävisin noin 100 sijaa (tosin en nähnyt niitä sataa...).

Loppu meni sitten kohtuullisesti, vaikka päänahkaa alkoi vähän kiristää pummailun jäljiltä. Varmuuden vuoksi kävin lopussa varmistamassa, että väärät rastit on oikeasti vääriä rasteja. Loppupäässä sain vähän vetoapua Fincken tytöltä ja huomasin samalla, että myös juoksua pystyy vielä parantamaan. Ja aika paljon. Tulin myös maaliin tuon voittajajoukkueen ankkurin kanssa samoihin aikoihin. Eli sain myös nauttia yleisön mylvinnästä täysin siemauksin. Otti päähän.

Yhteenvetona voi sanoa, että kytäjä oli maineensa veroinen. Tiukkaa oli itsen lisäksi varmaan joillakin muillakin, tai ainakin sillä tytöllä, joka huusi vielä viimeisellä metsärastilla kovaan ääneen: "Mä lopetan suunnistuksen tähän!!!" No, minäpä en!

Seikkailua ja semmosta

Joo, pitäisiköhän vähän koettaa aktivoitua tämän blogin kanssa... :) Ollaan vähän tässä koetettu leipoa itsistämme seikkailu-urheilijoita suunnistuksen ohella. Maaliskuussa käytiin X-Wiimassa Kolilla hikoilemassa, toukokuussa Lohjalla Spring Adventuressa ja eilen oli Joensuussa Ursak I -seikkailukisa ja parin viikon päästä on tarkoitus lähteä No Limit Adventureen etelään. Kisavalmisteluista ollaan koetettu ottaa opiksi ainakin sen verran, että oltaisiin ajoissa paikalla, että ei enää myöhästyttäisi lähdöstä (tapahtunut muutaman kerran). Yleensä neljän-kuuden tunnin välillä hyppää karhu selkään ja väsy alkaa painaa, mutta jotenkin näillä seikkailuilla on vaan aika addiktiivinen vaikutus. Saisi olla vaan lähempänä enemmän kisoja, että ei tarteisi ajaa niin hirveesti ympäriinsä koko ajan...

Jääliukua

Uudet slidet testattu eilen ja heti tänään uudelleen järven jäällä. Hyvä luistelukeli, tänään tosin naama oli jäätymäisillään 15 asteen pakkasessa. Lunta on sen verran, että vähän jarruttaa, mutta ei pysäytä. Pari-koleme kymppiä luistelua takana tälle talvelle ja toivon mukaan vielä aika paljon edessä.

Kumpahan testailen

Miltä tämä näyttää? Mr. Mara tyylitellyssä juoksupuvussaan loppukesästä...